torstai 30. huhtikuuta 2015

Nahkakenkien (ja -laukkujen) hoito-opas, osa 1: Pintanahka

Elämässä on muutama tosiseikka, jotka ovat kiveenhakattuja ja joita ei käy kiistäminen; taivaalla on aurinko, Turussa tuulee, ja nahkakenkiä- ja laukkuja on syytä muistaa hoitaa säännöllisesti. On jälleen koittanut se aika vuodesta, kun talvikengät siirretään säilöön kesän ajaksi tai uudet kepeät kesäkengät päätyvät kenkäkaappiin. Kenties jotakuta askarruttaa, miten saada nahkakengät siisteiksi ennen varastoon viemistä tai uudet kengät käsiteltyä niin, että ne eivät ihan heti näytä kaatopaikalta löydetyiltä. Itse tykkään kengistäni niin paljon, että vaalin ja hoidan kenkävalikoimaani suurella sydämellä. Olen työhistoriani kautta saanut runsaasti hyödyllisiä vinkkejä nahan ja muiden kengissä käytettyjen materiaalien hoitoon, ja olen ajatellut laatia kokonaisen kenkien hoito-opassarjan, jotta itse kukin saisi töppösensä säilymään näpsäkän näköisinä pitempään. Neuvojani voi aivan hyvin soveltaa myös nahkalaukkuihin, sillä kenkien ohella myös veskat kaipaavat säännöllistä huoltoa – jopa chanelit menevät huonoon kuntoon, jos niitä ei muista käsitellä silloin tällöin.

Vanhojen kenkien lisäksi myös uusia popoja on syytä huoltaa ennen käyttöönottoa.  Häh, pitääkö muka uudet kengät käsitellä? Jep, suosittelen! Kenkiä ei nimittäin yleensä käsitellä tehtaalla sen kummemmin. Siksi uusi kenkä on hyvä käsitellä ainakin hoitoaineella ja miksei myös kosteussuojasuihketta suihkauttamalla. Nahkakengät ja -laukut myös vaativat säännöllistä hoitoa ja puhdistusta, jotta ne pysyvät siisteinä. Jotkut suosivat synteettisiä popoja, koska mieltävät nahkakengät työläiksi, mutta miksi ihmeessä tuhlata rahansa kenkiin, jotka muutaman käyttökerran jälkeen näyttävät neandertalinihmisen rönttäkengiltä, jotka olivat paraatikäytössä muutama tuhat vuosi takaperin?

Heti alkuun totean, ettei pidä olettaa ostetun kosteussuojasuihkeen eli kyllästeaineen sopivan jok' ikiseen nahkapintaan. Esimerkiksi osassa Vagabondin malleista nahkaa on värjätty sellaisilla aineilla, että perinteiset kosteussuojat saattavat tehdä pinnan läikykkääksi. On siis syytä varmistaa uusia kenkiä ostaessaan myyjältä tai tarvittaessa suutarilta kenkäkohtaiset hoito-ohjeet välttyäkseen ikäviltä värimuutoksilta.

Yleisluontoisesti täytyy lisäksi todeta, ettei kannata survoa uutta hoitoainetta (uuden) kengän näkyvimpään kohtaan, vaan vähän huomaamattomaan paikkaan. Näin voi varmistaa, että kengänhoitoaine tai kylläste on sopiva juuri hoidettavaan kenkään, eikä tule ikäviä  väriläikkiä. Nahkaa ei tosin ole syytä jättää käsittelemättä vain sen vuoksi, ettei uskalla käyttää outoja aineita. Jos iskee epävarmuus, voi kysäistä neuvoja suutarilta tai kenkämyyjältä.

Varoitan, että tämä postaus pursuaa paasausta, mutta toivottavasti myös vinkkejä ja virikettä kenkäin hoitoon! Postaussarja alkakoon pintanahkapläjäyksellä.


Pintanahan käsittely

 


Mikä ihmeen pintanahka?

Pintanahka on ylin nahkakerros, ja sen tunnistaa sileydestä, tasaisuudesta, kevyestä kiillosta ja pehmeästä tuntumasta. Väittäisin, että pintanahkan on tykätyin kenkämateriaali helppohoitoisuutensa vuoksi, sillä pintanahkaa voi käsitellä melkein millä tahansa aineella tahansa. Siis melkein.


Miten hoitaa pintanahkaisia kenkiä?

Kauniina ja kimmoisena pysyäkseen pintanahka vaatii ravitsevia hoitoaineita, aivan kuten ihmisen iho. Pintanahkaan sopivia hoitoaineita ovat esimerkiksi kenkälankki, kenkägeeli, kevyet kenkärasvatyyppiset aineet ja varovaisesti kokeiltuna öljytyyppiset mömmöt. Runsaasti mehiläisvahaa sisältäviä aineita kannattaa käyttää etenkin vaaleisin pintanahkakenkiin harkiten, sillä aine saattaa tummentaa ohuen pinnan. Tällöin esimerkiksi vaaleanruskea kenkä saattaa muuttua pigmentiltään tummemmaksi.

Ennen käyttöönottoa uudet pintanahkaiset kalossit kannattaa käsitellä valitsemallaan hoitoaineella, mutta käytetytkin kengät on syytä huoltaa säännöllisin väliajoin. Sopiva purkkien kanssa hyöriminen riippuu jalkineiden käytöstä ja myös toisaalta sääolosuhteista – mitä useammin jalkineet päätyvät kinttuja koristamaan, sitä hanakammin putiloihin on hyvä tarttua, ja jos kengät joutuvat usein esimerkiksi sade- tai loskakeleillä käyttöön, on niitä hyvä hoitaa ja kyllästää vaikkapa muutaman viikon välein.

Sekä uusia että vanhoja pintanahkaisia kapistuksia hoidettaessa kenkägeeli, -lankki ja -rasva levitetään kenkään tai väskyyn nukkaamattoman rätin avulla. Kenkägeeli on nahkaa tehokkaasti ravitseva hoitoaine, jolla saa nahkaan ilmestyneet naarmut näppärästi piiloon. Kenkälankki puolestaan on kiillottuva ja monesti väriaineita sisältävä hoitoaine; kun kenkälankki on levitetty kenkään ja ehtinyt kuivahtaa hetkisen, voi kalossit hinkata joko nukkaamattomalla rätillä, vanhalla villasukalla tai kenkäharjalla kauniin kiiltäviksi. Pintanahkan hoidossa pärjää hyvin värittömillä aineilla, mutta välillä on hyvä muistaa käsitellä jalkineet pinnan sävyyn sointuvalla hoitoaineella, kuten lankilla, jotteivät popot muutu ikävän sameiksi ja harmaiksi. Näin käy helposti esimerkiksi mustan tai ruskean pintanahkaisen kengän (tai laukun) kohdalla.
  
Ensiapua pintanahkaan: kenkälankki ja -harja

Värillistä lankkia tai muita väripigmenttejä sisältäviä hoitoaineita valitessa kannattaa olla tarkka oikean sävyn suhteen. Jos kuitenkin erehtyy käsittelemään kenkänsä aivan vääränsävyisellä aineella, alkuperäisen värin palauttamiseksi voi kokeilla esimerkiksi pehmeää kenkärasvaa, kuten Woly neutraa, tai kenkägeeliä. Kenkägeeli sopii todella hyvin sekä uuden että kuluneen kengän hoitoon, sillä se notkistaa nahkaa ja saa vähän naarmujakin pehmitettyä.


Mehiläisvaha saattaa olla liian tujua pintanahkalle, sillä se saattaa raskaan koostumuksensa vuoksi jättää hennon pintanahkan samean sävyiseksi. Usein vaalea tai ruskea pintanahka tummuu mehiläisvahaa käytettäessä. Mehiläisvahaa runsaasti sisältävät hoitovoiteet ja -rasvat ovat kyllä tehokkaita, mutta niitä kannattaa testata pintanahkaan varovaisesti.

Hoitomömmön levityksen jälkeen voi suihkauttaa kenkiinsä kosteussuojasuihketta, jonka tarkoitus on kyllästää kengän pinta niin, etteivät lika ja vesi pääse heti pilaamaan kenkää (kenkä ei toki muutu silti gore-tex- kalvolliseksi kengäksi, joten vesi pääsee tietty läpäisemään kengän viimeistään muutaman tunnin kaatosateessa nököttämisen jälkeen). Pelkästään suojasuihkeita silloin tällöin kengän pintaan suihkuttamalla ei kenkää saa välttämättä säilymään näpsäkän näköisenä pitkään, vaan suihkeet saattavat pitkällisessä käytössä kuivattaa nahkaa, sillä ne eivät sisällä hoitavia aineita. Onkin syytä muistaa, että nahka ihon tavoin vaatii notkeana pysyäkseen ravinteikkaita hoitoaineita.


Laiskalle kenkäinhoitajalle sopii mainiosti esimerkiksi Woly Waterstop (yllä olevassa kuvassa), joka on avokadoöljyä sisältävä hoito- ja kosteussuojasuihke. Ainetta suihkautetaan kengän pintaan, levitetään kädellä (tai nukkaamattomalla rätillä – itse vaan koen kangasrietkujen mukaan oton toisinaan turhaksi) pyörivin liikkein ja annetaan kuivahtaa hetkisen verran. Sen jälkeen kengät ovat valmiit käytettäviksi. 


Pintanahan puhdistus

Kevyesti likaisen kengän voi puhdistaa joko kevyesti harjaamalla tai pyyhkimällä nihkeällä rätillä. Jos kengät ovat likaantuneet ronskimman käytön seurauksena tunnistamattoman värisiksi, on syytä tarttua puhdistusaineputiloon. Minkä tahansa kenkäinpuhdistusaineen hyppysiinsä noukkii, on syytä testata aineen sopivuutta huomaamattomaan kohtaan. Esimerkiksi kengän kieli (nauhojen alapuolella lörpöttävä lirpake) tai sisäsyrjä ovat hyviä kohteita hoitomössöjen pruuvailuun. Puhdistamisoperaation jälkeen kenkien annetaan kuivua purnukan ohjeiden mukaisesti, minkä jälkeen on hyvä käsitellä jalkineet sopivalla hoitoaineella ja kyllästesuihkeella.



Huh, siinäpä siis pieni opas pintanahkaisten kenkien ja -laukkujen hoitoon. Toivottavasti tämä postaus innostaa kenkäin käsittelyyn. Kirjoitukseni ei ole muuten yhteistyössä Wolyn kanssa tehty, vaan olen itse todennut merkin tuotteet hyviksi käytännössä. Tosin markkinoilla on runsaasti erilaisia kengänhoitoaineita, jotka varmasti toimivat yhtä hyvin, mutten muihin merkkeihin perehtymättömänä tohdi jaaritella tietämättömyyksissäni niiden ominaisuuksista.

Kertauksena pintanahkaa on hyvä käsitellä hoitoaineella ja tarvittaessa kosteussuojalla jo uutena. Käytetyt kengät tulee käsitellä säännöllisesti, mutta on hyvä muistaa puhdistaa kengät ennen hoitoaineiden lisäämistä. Kenkäkohtaisista hoito-ohjeista kannattaa vielä kysäistä lisätietoa suutarilta tai kenkämyyjiltä. 

Jos selvisit tämän postauksen loppuun asti nukahtamatta, saat huikaisevasta suorituksestasi kultaa, mirhamia ja suitsukkeita!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Etsinnässä täydelliset kesäkorkkarit

Olen lähes tulkoon koko pienen ikäni suosinut vaatteissani tummia sävyjä ja kiertänyt pastellihepeneet mahdollisimman kaukaa, sillä olen ajatellut yltiösöpöjen ja kirkkaiden värien sopivan lähinnä vauvoille, eikä aikuisille. Välillä on tosin mukavaa myöntää olevansa vähän väärässä tai ainakin pikkuisen hakoteillä. Kun talvella etsiskelin sopivaa mekkoa kesän juhliin, ihastuin vastoin kaikkia ennakko-oletuksiani hennon keltaharmaan sävyiseen French Connectionin Lily Collage Voille- mekkosen, jota näkyy löytyvän tällä hetkellä ainakin Zalandon valikoimasta. Aikani yritin kovasti iskostaa itselleni, ettei keltainen mekko toimisi, mutta taisi käydä niin, että nakkisormeni näpläilivät mekon tilaukseen. Mekko tuli testaukseen ja jäi vaatekaappiini. Lily istui päälleni täydellisesti, oli ihanan kevyt ja ilmava, ja materiaalikin oli laadukkaan tuntuista puuvillaa. Ja näin farkuissa röntöstelevä ja tummiin verhoutuva naikkonen hankki siis mekkovarastonsa piristeeksi keltaisen mekon, josta vielä julkisesti sanoo tykkäävänsä kovasti. Mitähän muuta hurjaa tapahtuu? Varautukaamme siihen, että Suomi voittanee Euroviisut seuraavan kymmenen vuoden ajan, RoPS nousee Mestarien liigaan ja ehkäpä helvettikin viimein jäätyy.

Ongelmaksi on muodostunut mekkoon sopivien korkkareiden löytäminen. Raportoimani vaatekaappi-inventaario paljasti suuren epäkohdan kenkävalikoimastani: en omista vaaleita juhlavia korkkareita. Mustat luottokorkkarit kyllä löytyvät, mutta esimerkiksi Lily vaatii mielestäni mahdollisimman sirot kengät mieluiten vaaleanharmaan tai harmaanbeigen sävyssä. Koska mekko tulee saamaan käyttöä sekä arjessa että kesän juhlissa, kenkien tulee olla monikäyttöiset, sillä en halua haalia kaapin täytteeksi miljoonaa eri kenkäparia. Kiilakorot ovat monesti turhan ronskeja, vaikka niillä olisi mukava kävellä. Umpikärkiset avokkaat voisivat toki sopia, mutta kuumana kesäpäivänä vetäisisin mieluummin avonaiset kengät jalkaani. Mitään perustylsiä nudekorkkareita en halua hankkia, vaan kengissä pitää olla jotain jujua ja särmää. Joka tapauksessa, oli kärki ja koron malli mikä tahansa, materiaalin tulisi mieluiten olla nahkaa.

Kenkädilemmasta selviytyäkseni laadin pari kollaasia. Ensimmäiseen kuvaan olen sommitellut harmahtavaa tai taupen sävyistä maailmaa:


Buffalo Ixennia Grey täältä, Neosens Rubi täältä, Virus Reno Jour Grey täältä, Unisa Yon Grey täältä, BT London Visona Taupe täältä

Tykkään kaikista kollaasin kengistä todella paljon! Vasemmalla ylimpänä olevat Buffalon Ixenniat ovat kauniin sirot ja väriltään aika osuvat. Merkki on minulle tuntematon, joten mukavuus onkin sitten kysymysmerkki. Neosensin Rubit ovat kyllä kovasti mieleeni, mutta ovatko ne ehkä vähän liian rajut mekon kanssa pidettäväksi? Oikealla ylhäällä olevat Virukset Reno Jour- korkkarit näyttävät todella mukavilta, ja värikin on osuva. Alimmat Unisan ja BT Londonin ehdokkaat ovat ehkä hivenen beigeen taittuvat, mutta etenkin Unisat kiehtovat. BT Londonit vaikuttavat ehkä liian arkisilta.

Alempaan kollaasiin olen etsinyt lähinnä nuden tai beigen sävyisiä kenkiä, jotka voisivat toimia mekon kanssa. Nuden sävyisten korkkareiden kanssa haalean beige Tila Marchin Manon Mini bag-laukkuni sitoisi asun värimaailman hallitusti yhteen (kuva löytyy laukkupohdinnastani, tarkempi kuva Booztista).
Gianna di Firenze Valeria täältä, Unisa Yon täältä, Clarks Delsie Risa (Gold) täältä, Geox Heritage täältä, Aldo Hogsed täältä


Kollaasin vasemmassa yläkulmassa on ihana Gianna di Firene Valeria- pari, joka tosin saattaa värisävyltään taittaa aavistuksen liian keltaiseen. Alhaalla vasemmalla on  Unisan Yon- nimiset ihanat sandaletit voisivat olla varsin varteenotettavat vaihtoehdot niin värinsä kuin tyylinsäkin puolesta. Ensimmäisessä kollaasiin liitin muuten saman parin ihanassa taupen sävyssä. Oikealla ylhäällä on Clarksin Delsie Risa- kengät. Väriltään nämä ovat merkattu kultaisiksi, joten ne saattavat olla aika överit luonnossa. Voisin silti mieluusti testata näitä, sillä Clarksin korkkarit ovat äärimmäisen pehmoisia jalassa.  Geoxin Heritage- korkkarit ovat varsin herkulliset, mutta juhlakäyttöön arkiset. Alimpana löytyy Aldon Hogsed- avokkaat, jotka ovat niin kevyet mutta naiselliset, että saatan tilata testaukseen.

Ensimmäiset juhlat häämöttävät parin kuukauden päässä, joten onneksi on vielä aikaa. Sopivia kenkiä, joilla jaksa köpötellä koko pitkän päivän, ei vaan tahdo löytää kovinkaan helposti ja haluaisin ehtiä sisäänajaa uudet kengät kunnolla ennen käyttöönottoa.Ehdotuksia sopivista kengistä otetaan kiitollisena vastaan.

Löytyykö kollaaseista sinun suosikkiasi?

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kärsämäen pirunpesä

Turussa on ollut kovin sateinen ja synkähkö maanantai, jota piristääkseni esittelen jälleen varsin vakuuttavan tutkimuskohteen, Kärsämäen pirunpesän, jonka valloitimme viime viikolla keväisen auringonpaisteen helliessä. Pirunpesä, joka sijaitsee aivan Pomponrahkan luonnonsuojelualueen lähistöllä ja ohikulkutien varrella keskellä pientä metsäaluetta, koostuu valtavista jääkauden muovaamista siirtolohkareista, joista suurin yltää  jopa viidentoista metrin korkeuteen. Taivaita tavoittelevien siirtolohkareiden lomasta löytyy myös suhteellisen jyrkkiä rotkoja ja pieniä luolastoja.

Alla olevassa kuvassa näkyvä siirtolohkare on alueen suurin. Keskellä lohkaretta on suuri halkeama, jonka syntyyn liittyy mielenkiintoinen legenda. Vanhojen uskomusten mukaan ennen muinoin alue oli pirujen valtaama. Karkoittaakseen nämä pahanilkiset oliot ja niitä rankaistakseen jumala nakkasi pirunpesää kohti ukkosen halkaisten lohkareen lopulta kahtia.


Korkeiden kivimuodostelmien ja rotkojen muodostamaa maisemaa ihaillessa myytit ja legendat tuntuvat varsin todentuntuisilta. Pirut kenties katosivat ukkosen voimasta, mutta aavemainen ja sangen mystinen tunnelma jäi pysyväksi osaksi pirunpesää.



Vaikkei mytologisia olentoja liene olemassa, ainakin luonnonvoimien massiivisuus ja pysäyttämättömyys on aistittavissa.


Luolat ovat pieniä, mutta tutkimisen arvoisia. Ainakin lyhyenläntä nainen mahtuu oikein mainiosti mönkimään luoliin ja tutkimaan niitä.




Olen yleensä suhteellisen sanavalmis ja hanakka kommentoimaan luonnon upeutta, mutta pirunpesä oli sen verran vaikuttava ja kunnioitusta herättävä paikka, että kykenin oikeastaan vain tuijottamaan mykistyneenä ja varsin hämmentyneenä jääkauden vaikutusta luontoon.


Voisi kuvitella, että kesäaikaan pirunpesä on jopa upeampi kohde. Toki upeat, jylhät maisemat loivat varsin upeat puitteet massiivisten kivlohkareiden ja luolien ihasteluun, vaikkei keväinen luonto ollut vielä herännyt värikkäimpään loistoonsa. Joka tapauksessa päätimme yhteistuumin, että käymme tutkimassa pirunpesää vielä uudemmankin kerran.



Paikka on niin hieno, että voisin lisätä kuvia loputtomiin. Onneksi kuvaähkyltä vältytään tällä kertaa, sillä useimpiin otoksiin oli eksynyt sopivasti joko miehen naama, käsi, koipi tai yksi koiran neljästä tassusta.

Lisätietoa alueesta löytyy muun muassa Wikipediasta ja Luolamiehen blogista. Käy tutustumassa paikkaan ja vaikutu!


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vaatekaappiini mahtuu 125 vaatekappaletta ja 92 asustetta

Välillä on hyvä tarkastella omia kuluttamismallejaan ja pysähtyä miettimään, kuka ohjaa omia ostopäätöksiä. Tuleeko uuden vaatteen ostaneeksi tarpeellisuuden, onnistuneen markkinoinnin vaiko kenties blogien innoittamana? Olen muutaman viimeisen vuoden aikana yrittänyt välttää turhaa kulutusta ja pyrkinyt minimoimaan vähemmän välttämättömät ostokset, joita etenkin parikymppisenä haalin kaappini täytteeksi. Saatoin ostaa sangen impulsiivisesti, jos jokin tuote tai vaate miellytti silmääni sen kummemmin miettimättä järkevästi. Vaatteen istuvuus oli minulle hepreaa, ja niinpä vaatekaappini tursusi rytkyjä, jotka joko kiristivät tai olivat muodottomia säkkejä (ja jopa pidin niitä päälläni).

Olen muutaman hutiostoksen saanut myytyä kirpparilla eteen päin, ja uudemmat ostokset olen tehnyt järki päässä ja varmistellen, että himoitsemani vaatteet todella istuvat päälleni ja ovat materiaaliltaan laadukkaan oloisia ja helppohoitoisia. En väitä, ettenkö välillä sortuisi ajattelemattomiin ostoksiin, mutta olen ainakin varsin hyvällä tiellä.  Kohti järkevää kulutusta tähtääminen on kohdallani pitkä prosessi, sillä olen helposti etenkin kauneutta tarjoavien, kiiltäväkantisten naistenlehtien vietävissä.

 
http://cdn.home-designing.com/wp-content/uploads/2010/07/ikea-2011-wardrobe.jpg
Ikean ihmeellistä säilytysmaailmaa, jollaista haluaisin omaan kotiini

Liittyen kulutustottumusteni järkeistämiseen päätin yhtenä iltana äkillisen päähänpistoksen seurauksena tutkia konkreettisesti, kuinka monta vaate-ja asustekappaletta vaatekaappini todellisuudesesa pitää sisällään. Ennakko-oletuksena minulla oli, että määrä olisi kohtuullinen, sillä nykyisen kotini säilytysmahdollisuudet ovat varsin rajalliset. Mainittakoon näin alkuun, että helpotin hieman urakkaani jättämällä laskuista pois alusvaatteet, sukat, sukkahousut ja yövaatteet selkeyden vuoksi. Eikä ketään varmastikaan kiinnosta sukkaparieni yksityiskohtainen esittely!

Vaikka itsesensuuri meinasi iskeä, päätin rohjeta kirjoittaa vaatekaappini myllerrysoperaatiosta blogiini saakka, sillä olisi mielenkiintoista, jos joku muukin innostuisi tutkailemaan oman vaatekaappinsa ja laskemaan konkreettisesti, mitä kaappi on sisälleen syönyt. Muutama vuosi sitten mediassa taisi kierrellä vastaavanlainen kampanja, jonka innoittamina ihmiset listasivat omistamiensa vaatteiden määrän, ellen ihan väärin muista.
 
Totesin muuten vaatekaappia myllätessäni, etten todellakaan haaveile isosta vaatehuoneesta, mutta vähän organisoidumpi ja silti inhimillisen kokoinen säilytysjärjestelmä olisi kyllä poikaa. Minulla on salainen fetismi Ikean vaatekaappisysteemejä kohtaan, ja aina kyseisen firman katalogin pamahtaessa postiluukusta sisään plärään heti säilytysjärjestelmien osion. Outoutensa kullakin.

Alkulätinät sikseen ja siirrytään itse aiheeseen. Olen jaotellut vaatekaappini sisällön vaatteisiin (alaosat, yläosat, mekot, päällystakit ja urheiluvaatteet) sekä asusteisiin (huivit, käsineet, pipot, laukut ja kengät). Aloitetaan vaatteista.
 

Vaatteet, 125 kappaletta

 

http://www.prostor-mebel.ru/img/site/gallery/gallery_80_garderobnaya_komnata.jpg
kuva
 Alaosat, yhteensä 7

- neljät housut (sellaiset farkkutyyppiset jegginsit vai mitä lie ovat): yhdet mustat, yhdet punaiset, yhdet valkoiset ja yhdet tummansiniset housut
- yhdet vaaleansiniset farkut
- yksi musta perushame 
- yhdet legginsit (ei pelkoa, nämä eivät koskaan pääse julkiseen käyttöön kotioveni ulkopuolelle)

Olen suhteellisen tyytyväinen alaosien yhteissummaan. Keskisiniset farkut ovat olleet toivelistallani jo pitkään, mutta hyvin olen pärjännyt ilmankin, sillä jumitan tällä hetkellä todella paljon mustissa housuissa. Olen äärimmäisen surkea käyttämään hameita. Haluaisin opetella hameleidiksi, mutta kun ei. Vaikka aina silloin tällöin kaupoissa pyöriessäni testailen joitakin kivalta näyttäviä yksilöitä, ne eivät vaan tunnu istuvan minulle, joten pitäydyn mieluummin farkkulinjalla.


Yläosat, yhteensä 61 

- kaksi villapaitaa (harmaa ja kameli)
- yksi paksu neuletakki
- kahdeksan ohuempaa neuletakkia (yksi kietaisumallinen, kaksi pitkää, kaksi mustaa napillista, yksi  raidallinen, kaksi kesäisen kevyttä)
- seitsemän ohutta neulepuseroa (kaksi siistimpää, loput vähän ryönäisempiä koti- tai pyöräilypaitoja)
- 15 pitkähihaista paitaa (suurin osa jälleen koti- tai pyöräilykäytössä)
- kaksi pitkähihaista puseroa
- kuusi t-paitaa
- kolme lyhythihaista puseroa
- 17 toppia (sekä alustopppina käytetyt, kotiversiot sekä juhlakäyttöön soveltuvat hihattomat)
 
Siinä missä alaosien lukumäärä tuntuu varsin siedettävältä, on yläosia kertynyt kaappiini karmaiseva määrä. Tokkopa kelpaa puolustuksen puheenvuoroksi, mutta olen laskenut vaatteisiini mukaan sekä siistimmät, työkäytössä olevat yksilöt, kotivaatteet sekä puolisiistit vaatteet, jotka eivät enää ole tarpeeksi siistissä kunnossa soveltuakseen työkäyttöön, mutta jotka ovat saaneet lisäaikaa työmatkapyöräilyssä. Ohuita neuletakkeja valikoimassani on paljon, sillä töissä ylitehokkaan ilmastoinnin vuoksi ei tarkene yhdellä ohkaisella puserolla. Suosin muutenkin vilukissana kerrospukeutumista, ja neuletakkeja on helppo lisätä harteille tarpeen vaatiessa.

Vaatekaappia tutkaillessani havaitsin, että osa paidoista oli jo siinä kunnossa, että seuraavaksi taitavat päätyä joko siivousräteiksi tai kengänplankkausliinoiksi. Laskin kuitenkin kyseiset parseelit listaan mukaan, etten olisi huijannut.
http://static.tvtome.com/images/genie_images/news_hub/uploaded/radiumgirlnews136336015023/103059_WB_0062b.jpg
Välillä vaatekaapissani jyllää melkoinen big bang.

Mekot ja tunikat, yhteensä 11

- kaksi pitkähihaista arkimekkoa (enimmäkseen talvikäytössä)
- neljä kesämekkoa 
- kaksi juhlamekkoa
- kaksi tunikaa (joita käytän kotimekkoina)
- yksi maksimekko

Mekoistani en luovu, sillä valikoimani on monen vuoden etsinnän tulos. Mekon löytäminen on kapeaharteisena mutta lanteikkaana sen verran vaikeaa, että todennäköisesti käytän omistamani mekot loppuun saakka.


Päällystakit, yhteensä 13 

- kolme trenssiä (pitkä musta, lyhyt sininen ja beige)
- kaksi villakangastakkia
- yksi toppatakki
- neljä urheilutakkia (softshell-takki, kevyt juoksutakki, kevyttoppatakki, tuulitakki)
- yksi untuvatakki
- kaksi sadetakkia (joista toinen on sen verran jättiläiskokoinen, että taidan viedä UFFin lootaan) 

Päällystakkieni määrään olen tyytyväinen. Kaikki takkini untuvatakkia lukuun ottamatta saavat vuodenaikojen mukaan tasaisesti käyttöä, sillä liikun todella paljon ulkona.

 
Urheiluvaatteet, yhteensä 33

- kaksi paksua mikrofleecepaitaa
- kolme fleecepaitaa
- kolme pitkähihaista paitaa
- viisi t-paitaa
- kaksi toppia
- kaksi fleecetakkia
- kahdet fleecehousut
- neljät pitkikset
- yhdet juoksutrikoot
- yhdet lyhyet juoksutrikoot
- kolmet collegehousut (joista kahdet ovat siinä kunnossa, että voisivat siirtyä jo siivousrättikäyttöön)
- kolme collegehupparia
- kahdet ulkoiluhousut 

Ennakko-oletukseni oli, että urheiluvaatteet lohkaisisivat suurimman osan vaatekuormastani. Melko vakuuttava valikoima minulla urheiluvaatteita kieltämättä on. Etenkin talvitamineita, kuten fleecekerroksia, on päässyt kertymään valikoimaani kiitos äidin, joka muutaman vuoden välein antaa joululahjaksi fleecepöksyt tai lahjakortin urheiluliikkeeseen.


Asusteet, yhteensä 92


 Huivit, yhteensä 25 

- 10 paksua villahuivia (joista äitini itse kutomia seitsemän)
- 11 kevyttä huivia
- neljä tuubihuivia (urheilukäytössä)



Pipot, yhteensä 19

- kaksi kypärälakkia (urheiluun)
- kolme ohutta pipoa (urheilukäytössä)
- 14 villapipoa (mummon kutomia puolet)


Käsineet, yhteensä 14 
 
- kolmet hanskat
- kuudet villatumput (jälleen mummon tehtaalta)
- viidet kintaat (urheilukäytössä)


Laukut, yhteensä 10
- kaksi matkalaukkua
- kaksi kangaslaukkua
- kuusi nahkalaukkua


Kengät, yhteensä 24

- kolmet matalat saappaat
- yhdet korolliset saappaat
- yhdet matalat nilkkurit
- kolmet korolliset nilkkurit
- kahdet tennarit
- kahdet lenkkarit
- yhdet vaelluskengät
- yhdet ballerinat
- kolmet avokkaat
- kahdet matalat sandaalit (joista toiset ovat valitettavasti jo vuosien käytön jälkeen roskiskunnossa, ellen saa vielä pelastettua niitä suutarilla)
- kahdet kiilakorkoiset sandaalit
- kahdet aamutossut
- yhdet talvitöppöset



Yhteenveto
Kaapissani luuraavien vaatteiden kokonaismäärä on 125 kappaletta. Ennen vaatekaappini täysmylläystä ja tutkimusta olin vakuuttunut, että suurimman osan vaatemäärästäni lohkaisee urheilutamineet, mikä ei loppujen lopuksi ollut kovin kaukana totuudesta, kun taas yläosien kokonaislukumäärä pääsi yllättämään. Nyt kun olen laskenut konkreettisesti vaateparseelieni kappalemäärän, on luku pysäyttävä, sillä olen olettanut vaatekaappini sisällön olevan määrällisesti kohtuullinen. Vetoan kuitenkin siihen, että laskin niin urheilu- kuin kotirytkynikin siistimpien vaatteiden lisäksi saldoon. Lisäksi valtaosa vaatteistani on onneksi useita vuosia vanhoja suosikkeja, jopa kuuden seitsemän vuoden takaa. Siltikin materian haalimista vastustava puoleni minussa sanoo, että omistan vaatteita turhan paljon. Suurin osa omistamistani vaatekappaleista on suht säännöllisesti käytössä, mutta huomattavasti vähemmänkin voisin aina omistaa.

Asusteiden kokonaislukumäärä on 92. Kenkien määrään olen suht tyytyväinen, mutta ohuita huiveja minulla on kyllä aivan liikaa –  huh, olen vuosien varrella hamstrannut tai saanut niitä aivan liikaa! Taidan siis suosiolla viedä osan kierrätykseen  Mummoni ja äitini kutomista huiveista tai tumpuista en sen sijaan hevillä luovu, vaikken edes meinaa niitä raaskia käyttää.

Laukkuvalikoimani on turhamaisuuteen taipuvaiselle esteetikolle juuri sopiva. Kangaslaukut valjastan käyttöön, kun lähden metsään retkelle tai kun sataa vettä, mutta muuten käytän nahkalaukkujani. Pyrin kenkä- ja laukkuvalinnoissa pitkäikäisyyteen ja siksi suosin materiaaleista nahkaa, jota voi huoltaa. 


Kaiken kaikkiaan vaatekappaleiden, laukkujen, kenkien ja muiden asusteiden kokonaissummaksi muodostuu siis 217. Minulla on paljon materiaa, nielaus. Tuntuu jopa ahdistavalta, kun tajuaa omistavansa pelkästään vaatteita ja asusteita näin paljon. Tavarapaljouden määrän konkreettinen laskenta pistää kyllä miettimään, kuinka paljon materiaa ihminen kaipaa ympärilleen. Hmm, minulla ei liene enää syytä valittaa, kuinka minulla ei ole mitään päällepantavaa.


Löytyykö lukijakunnasta vaatekappaleiden määrän laskeneita? Millaisia ajatuksia aihe herättää?

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Routasydän raikukoon

Aijai, nyt on makeaa maha täynnä.

Viimeisen parin viikon aikana olisi välillä nitropurkki tullut tarpeeseen. Sydän on pumpannut niin hirmuista tahtia, että olen pelännyt sen paukahtavan kehostani ulos. Olen purrut kynsinauhani lähes verille. 

http://www.oulunkarpat.fi/media/layout/images/no-image-dark.jpg
kuva


On se vaan niin kova joukkue. Kumarrus ja hatunnosto loistavalle vastustajalle, mutta Suomen paras joukkue on ottanut jälleen omansa.

The good old hockey game is the best game you can name, and the best game you can name, is the good old hockey game.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ihminen, mene metsään!

Tämän kirjoituksen aihe ei ole paasaaminen ja käpättäminen eiliseen tapaan, vaan tällä kertaa vuorossa on pitkästä aikaa metsämaiseman ihastelua. Jälleen totean, että yksi Turun parhaimmista puolista on luonto. Jylhät kalliomaisemat ja pienet metsäpläntit siellä täällä, joissa voi ihailla korkeiden puiden lomasta pilkistävää aurinkoa ja tuntea jalkojen uppoavan kevyesti pehmeään maastoon, tuovat kevennystä julman betonin keskelle.


Viime päivät ovat olleet niin haipakkaa, että huhtikuu on jo melkein ennättänyt suljua loppuunsa ihan huomaamatta. Työpäivät ovat venyneet pitkiksi, ja vapaa-aikakin on täyttynyt jos jonkinmoisesta ohjelmasta. Olo on jatkuvan kiireen vuoksi ollut vähän nuutunut, mutta onneksi vaivaan on myös lääke: ei muuta ku lenkkarit jalkaan ja ulos tuulettamaan pääkoppaansa joko juoksulenkin tai rennon metsäkierroksen muodossa.


Metsässä pahinkin stressi saa kyytiä. Ei tarvitse nähdä kuin edes pienen viherpläntin, jotta saa akkunsa ladattua ja mielensä vireäksi. Raikkaan hapen sisäänhengittäminen, kauniin maiseman katseleminen ja hiljaisuudesta nauttiminen muodostavat kokonaisuuden, josta voisi käyttää nimitystä voimaannuttava, ellei kyseinen ilmaisu olisi kovin typerän ja kuluneen kuuloinen.


Lienee ihan luonnollista, että elämästään parikymmentä ensimmäistä vuotta lähes keskellä korpea varttuneena turpeen seassa mönkiminen, jäkälän kauneudesta höpiseminen ja korkeiden puiden ihastelu on minulle elämisen ehto. En muuten valehtele, kun väitän eläneeni lähes keskellä korpea, sillä lapsuudenkodistani, jossa vanhempani pitävät edelleen majaansa, on noin 16 kilometriä lähimpään kauppaan. Posti, jos sellaista edes kotikylässäni enää on, on noin kolmenkymmenen kilometrin päässä vanhempien huushollista. Jep. Sen sijaan vaaroja, kuten meillä piän mäkiä nimitetään, ja metsiä piisaa yllin kyllin.


Välillä iskee ihan kammottava kotiseutukaiho ja sydämeni halajaa vaeltamaan Lapin raukoille rajoille, mutta onneksi Turussa on ihan kelvollisia metsäplänttejä, jotta lapinjuntti pääsee edes hetkeksi unohtamaan arjen kiireet. Mutta kyllä kotiseutu on silti aina kotiseutu, ei siitä mihinkään pääse. Kesälomaa ja kotiseuduille pääsemistä odotellessa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Hyvinvointi, terveellisyys ja tervejärkisyys

Harva on varmastikaan voinut välttyä median tarjoamasta yltäkylläisestä terveellisyyden, terveen, ja hyvinvoinnin pyhästä kolminaisuudesta yhdistettynä ulkonäköpainotteisiin lööppeihin, ellei ihan tynnyrin pohjalla elä. Valloillaan tuntuu olevan oman kehon esille nostamisen ja jopa palvomisen kulttuuri, jossa eri medioita täyttävät jos jonkinmoiset selfiet ja belfiet, julkkisten ja ihan tavallisten ihmisten painonmuutoksista tehdyt sepustukset sekä kirsikkana kakun päällä luonnollisten tai vähemmän luonnollisten maitorauhasten kokoon liittyviä äärimmäisyyksiin meneviä vasta-argumentteja.
 
Aivan kuin omasta kehosta olisi tehty jumalallinen palvontakohde, jota vaalitaan ja muokataan äärimmilleen liikunnan, ruoan ja jopa plastiikkakirurgisten toimenpiteiden avulla. Näkyvät vatsalihakset, pyöreät mutta piukat pakarat ja sopivan muotoiset hauikset sekä väpäjämätttömät allit ovat varmin merkki teräksisen fyysisen kunnon lisäksi terveydestä, itsekurista ja ihailtavasta persoonasta sekä luonteesta. Tai tällaista mielikuvaa ainakin ruokitaan.

Päädyin kirjoittamaan aiheesta löydettyäni Ylen sivuilta Prisma Studion jutun aiheesta Bikinikuntoon terveys vai ulkonäkö edellä?. Artikkelin nimen perusteella voi jo päätellä, mistä aineksista juttu koostuu: pohdintaa siitä, tähtäävätkö fitnesstyypit harrastuksellaan terveyden kohottamiseen vai pelkästään kehonsa ulkoisten ominaisuuksien muovaamiseen. Sinällään artikkeli on hivenen pyörän keksimistä uudelleen, sillä lienee melkoisen yleistä, että ainakin bikini fitness-kisoihin tähtäävillä motivaattorina liikkumiseensa on terveyden lisäksi kehonsa virittämäinen omasta mielestään täydelliseen kuntoon. Tekstiä lukiessani aloin kuitenin pohtia yleisemmässä mittakaavassa terveellisyyden, hyvinvoinnin ja ulkonäkökeskeisyyden  käsitteiden yhteensulautumista  tai limittymistä nyky-yhteiskunassa.

http://40.media.tumblr.com/tumblr_lx9421aqc21r1u0gno1_500.png
kuva

Tähän väliin haluan todeta, että arvostan suuresti ihmisiä, jotka liikkuvat, koska todella nauttivat urheilusta ja sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta sekä liikkumisen sivutuotteena hyväkuntoisesta kehosta. On vaan kovin pinnallista ja pitemmän päälle puisevalta kuulostavaa liikkua pakonomaisesti vain ulkonäkönsä tähden. Välillä  näet saa kuvan, että jotkut käyvät kuntosalilla vain selfie-räpsyjä ottaakseen - liikuntasuoritusta ei lasketa tapahtuneeksi, ellei täytä Instagramia ottamillaan kuvilla itsestään täydessä tällingissä, hiukset ojennuksessa yllään urheilukamppeet, joissa ei hikipisaraakaan ole havaittavissa. Kenties sisäinen kukkahattutätini on ottanut minusta niskaotteen, mutta itse haluan urheilemaan lähtiessäni nimenomasesti urheilla, enkä räpsiä narsistisesti omasta ahteristani tai punaisesta pärstästäni monta kuvaa eri kuvakulmista.

Liikunnan pitäisi olla henkireikä ja antaa energiaa, ei lisätä ahdistusta. Jos elää elämäänsä pelkästään ulkonäkönsä tai kehokompleksiensa pauloissa, on mielestäni terveellisyys kaukana. Luonnollisesti terveyden kannalta on erittäin hienoa, että niin moni on löytänyt kuntosalilla käymisestä tai lenkkipolulle suuntaamisesta itselleen hyvän harrastuksen, mutta vahvan kehon ohella tulisi muistaa käyttää tervettä järkeä. Välillä kultainen keskitie terveellisyyden ja rennon elämisen kanssa sekä kohtuullisuuden muistaminen ovat ihan paikallaan. Ja se, ettei tuputa väkisin omia näkemyksiään toisille ihmisille, vaan hyväksyy muunlaisetkin elämänfilosofiat kuin pelkästään omansa.

http://cdn.meme.am/instances/57723439.jpg
kuva
Ylen artikkelissa puhutaan lisäksi fitness-piireissä ilmenevästä ortoreksiasta eli pakonomaisesta tarpeesta syödä oikeaoppisesti. Oikein syömisestä tuntuu muodostuneen myös aivan arkipäiväinen ilmiö etenkin ulkonäköpaineissa kamppailevien nuorten naisten – miksei myös miesten –keskuudessa. Toki on muistettava, ettei nais- tai miesihanteiden luominen ja sitä kautta ulkonäköpaineiden muodostuminen ole mikään moderni ilmiö, vaan ulkoisen olemuksen ehostamiseksi on keksitty jos jonkinmoista vippaskonstia tai kommersvinkkeliä kautta ihmishistorian. Nykyään ei sentään tarvitse esimerkiksi käyttää uumaa kiristäviä korsetteja, ellei niin itse ehdoin tahdoin syystä tai toisesta halua.

Nykyinen terveysvillitys vaikuttaa kovasti levinneen ruokamaailmaan. Perinteiset lätyt on julistettu pannaan jo iät sitten ihmiskunnan suurimman vihollisen, vehnäjauhon, vuoksi, ja tilalle on lanseerattu pahvin makuiset terveelliset banaaniletut. Raakasuklaata tai mitä tahansa raakaa sapuskan olla pitää! Kohta siirrymme jo kenties ravinteikkaiden hyönteisten mussuttamiseen terveyden nimissä. Ruokasivustot ovat pullollaan erilaisten terveyspirtelöiden ohjeita, jotka saavat juojansa ihon hehkumaan kuin ihohuokoset pois photoshopatuilla mallityttösillä konsanaan, laihduttavat maagiset viisi kiloa viikon tehokuurin jälkeen ja muuttavat koko elämän. Kahvin sijasta on syytä tankata energiaa purkista tai juoda avokado-lehtikaalisalaatti-parsakaali-greipinpuolikas-chiasiemen-laksatiivi-proteiinijauhe-syanidi-urealitkuja, jotka näyttävät oksennukselta ja maistuvat viemäriltä, mutta niitä on juotava terveellisyyden nimessä. Ruoka ei ole nautintoa varten, vaan tankkausta seuraavalle selfie- keikalle kuntosalille. 

https://qilicious.files.wordpress.com/2012/06/20120617-181859.jpg
Kuinka herkullisen näköistä. Tai ehkei kuitenkaan. (kuva)
Ruoka-asioihin liittyen olen ihmetellyt lisäksi sitä, että toiselta puolelta maapalloa rahdattuja erikoismarjoja tai -siemeniä pidetään jotenkin ekologisempina verrattuna lähimetsistä poimittuihin mustikoihin. On todella mahtavaa seurata, kuinka niin moni kuluttaja tuntuu olevan valveutunut ekologisten ruokavalintojen suhteen, mutta eivätkö ilman lentokonepäästöjä saatavat lähituotteet aja saman asian? Tai miksei itse voisi hiippailla syyskesästä itse metsään marjansa hankkimaan? Valaiskaa minua moukkaa, sillä en ymmärrä tätä logiikkaa. 

Palataanpa takaisin itse aiheeseen. On erittäin hyvä asia, että sydän- ja verisuonitautien valloittamassa maassa on herätty miettimään elimistöä vähemmän rasittavia elintapoja, ja olen itse vakaasti sitä mieltä, että kasvisruoat ovat sekä terveyden että luonnon kannalta useasti raskasta liharuokaa loistava vaihtoehto. Kuten jo aiemmin mainitsin, peräänkuulutan kohtuuden käsitettä. Miksi ihmeessä pitää sännätä ääripäästä toiseen?  Jos joskus syö tavallisen, itseleivotun korvapuustin (tai vaikka viisi), ei maailma romahda. Eikä maailma lopu silloinkaan, jos painoindeksi on alipainoa osoittavien lukujen sijaan normaalin puolella, eikä ole kovaa pyykkilautavatsaa. Ei elämä ole siitä kiinni, onko näkyviä lihaksia ja syökö viimeisimpien ruokavillitysten mukaisesti.

Rakastan juureksia, kasviksia sekä myös ah niin hiilihydraattipitoisia hedelmiä, joita tulen mussuttaneeksi päivän aikana nopsaan tahtiin. Ja koska olen todella hurja tyyppi, leivon silloin tällölin vehnäpitoisia herkkuja sekä syön päivän mittaan leipää, lihakunann tuotteita ja vaikka perunoita, sillä tykkään ruoasta. Sen vuoksi en liene sovelias fitness-kisoihin tai vyötäröni ei ole yhtä tiukka kuin urheilijoilla, mutta mitäs sitten? Jos naisellinen pehmeys tekee minusta huonon ihmisen, niin olkoot sitten niin. Myönnän, ettei peilistä tuijota joka päivä niin kaunis, kiinteä ja timmi nainen kuin tahtoisin, mutta elämässäni on tärkeämpiä asioita kuin murehtia lantioni leveyttä tai bikinikunto-operaation toteuttamista. Siispä tänään söin päivälliseksi kelpo annoksen pottuja ja mureketta uunijuuresten kera. Ja jaksoin juosta hyvän iltalenkin.

Luonnollisesti jokainen liikkukoon ja syököön aivan kuten juuri itse haluaa, sillä intohimoisesti omaa itseään toteuttaminen ja tekemästään aidosti nauttiminen on hatunnoston paikka. Kunhan vaan touhut eivät mene äärimmäisyyksiin ja kunhan ymmärtää ottaa kanssaihmist huomioon ilman ennakkoluuloja tai aliarvioimista, vaikka oma näkemys poikkeaisi radikaalisti toisen elämäntavasta. Jos siis vaikkapa fitness- kisoihin tähtääminen tuntuu omalta tieltä, niin on syytä onnitella oman jutun löytämisestä!

Kaiken höyryämiseni päätteeksi haluan todeta, että terveellisyyttä on syytä vaalia, kunhan pysyy tervejärkisenä. Jokainen eläköön haluamallaan tavalla, kunhan ei toimillaan tuomitse erilaiset liikunta- tai ruokatottumukset heti kerettiläisinä.



keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kuinka paljon hyvä laukku saa maksaa?

Jottei menisi aivan vuodenaikojen vaihtelun ihasteluksi ja eräjormailuksi, siirtykäämme jälleen toviksi erilaisen estetiikan maailmaan. Luvassa on pohdintaa laukuista ja kuluttamisesta. Muutaman vuoden ajan olen tietoisesti pyrkinyt keskittymään niin asuste- kuin vaatehankinnoissani enemmän laatuun kuin määrään. Olen ajatellut kirjoittaa tarkemmin pyrkimyksestäni järkevään kuluttamiseenn erillisessä postauksessa, mutta tässä kirjoituksessa pohdin kulutusfilosofiaani ja ajatuksiani laukkuihin liittyen.

Laukut ovat heikkouteni. Laukun avulla saa vaatekappaleet sidottua yhteen tyylikkääksi asukokonaisuudeksi tai särmää muuten yksitoikkoiseen ilmeeseen. Nahkaisen laukun hoitaminen on myös todella rentouttavaa ja terapeuttista puuhaa. Siinä missä täydellisesti istuvien vaatteiden löytäminen voi olla hankala operaatio, kuten on myös kenkien laita, laukut sopivat aina, eikä yksikään veska kiristä, purista tai levennä lantiota. En kiellä, etteikö ole turhamaista ja jopa hönttiä kuluttaa varojaan useampaan laukkuun, sillä todellisuudessahan tarpeelliset tavaransa voisi kantaa vaikka muovikassissa. Olen kuitenkin sen verran esteetikko, että haluan liikkua ihmisten ilmoilla suht huolitellun näköisenä. Sitä paitsi kauniiden laukkujen ihailu on mielestäni siedettävän pieni pahe, kunhan veskojen bongailu pysyy ihastelun tasolla, eikä kodin jokainen nurkka täyty laukkupinoista.

http://www.thebagforum.com/upload/a975c8f541fab4a5be3278595641ca0a.png
Unelmien vaatehuone vai painajaismainen tavarahelvetti? (kuva)

Koska budjettini ei ole rajaton, on periaatteeni laukkuhankintoja suunnitellessani ensin pohtia perusteellisesti motiivini uuden tuotteen hankintaan. Seuraava askel on säästää sopiva summa; en osta koskaan saman tien oikeastaan mitään, vaan punnitsen eri vaihtoehtoja rauhassa – joskus niinkin kauan, että himoitsemani tuotteen valmistus ennättää loppua. Säästämisessä on se hyvä puoli, että tulee harkittua kunnolla, onko laukkuhankinta todella tarpeellinen ja järkevä, vai olenko sortumassa vain hetken trendiin. En omista luottokorttia, joten ei tule edes houkutusta törsätä yli budjettini menevään veskaan (saati mihinkään muuhun), ja laukku tulee varmasti hankittua omilla varoillani.

Tärkein kriteeri laukun valinnassa on se, että se varmasti palvelee käytössäni vuosikausia (miksei jopa -kymmeniäkin). Olen itse valmis maksamaan hyvälaatuisesta nahkalaukusta mieluusti parisataa, enintään 300 euroa, ja silloinkin laukun tulee olla tajunnanräjäyttävän upea ja erityinen. Tämän hintaluokan nahkalaukut ovat useimmiten todella laadukasta materiaalia, saumaukset ovat kunnossa ja yksityiskohdat ovat hyvin viimeisteltyjä. Sen sijaan en näe yhtään järkevää syytä ostaa tuhansien eurojen arvoisia laukkuja, sillä yhtä lailla nekin kuluvat käytössä kuin edullisemman hintaluokan verrokit. Käsittääkseni aika lailla samaa nahkaahan laukut ovat, joten en halua maksaa turhaan ilmaa laukusta vain merkin vuoksi, jos saan samanveroisen veskan satoja euroja halvemmalla. Vielä vähemmän ymmärrän tuhansien tai ainakin satojen eurojen käyttämistä kankaiseen laukkuun, kuten kanvaasipintaisiin Vuittoneihin. Vaikka minulla olisi rajatomasti rahaa, en siis kokisi järkeväksi tuhlata laukkuun yhtään nykyistä kulutusmalliani enempää.

http://www.occtn.com/files/tv/blog/80/tumblr_lu7d0hubhd1r4o890o1_500.jpg
Unelmaveska vai ylihinnoiteltua pröystäilyä? (kuva)
Nuorempana ostelin harvakseltaan vain mahdollisimman edullisia synteettisiä laukkuja tai kangasreppuja, jotka käytössä menivät nopsaan melkoisen kammottavan näköisiksi. Saumat repsottivat miten sattuu, ja itse pintamateriaali kului muutaman kolhun jälkeen järisyttävän näköiseksi. Haaveilin yliopistoaikoinani salaa hyvälaatuisesta nahkalaukusta, mutta katsoin tuolloin tarpeellisemmaksi käyttää opiskeiljabudjettini vähäiset varat vähän hyödyllisempiin juttuihin. Eikä siihen aikaan, kun vielä nuori olin, ollut parikymppisillä kenelläkään Chanelia tai Pradaa olalla - halpislaukut kelpasivat vallan hyvin.

http://uk.eonline.com/eol_images/Entire_Site/2015123/rs_1024x698-150223155815-1024-jennifer-lawrence-dior-campaign.jw.22315.jpg
Jennifer Lawrence ja possunpunainen Dior (kuva)

En ole tainnut koskaan osannut edes haaveilla hulppean hintaisista ylellisyyslaukuista tai hetkellisistä it-laukuista, sillä löydän kahdelle tuhannelle eurolle parempaakin käyttöä kuin varani tuhlaamisen vain yhteen tuotteeseen. En näe laukkua sijoituskohteena, sillä se kuitenkin tulee kulumaan, ja lisäksi moni trendiveska poistunee auttamattomasti jossakin vaiheessa muodista, ellei kyseessä ole klassinen ja ajaton malli. Ostan laukun käyttötarvikkeeksi, en kaapin täytteeksi.
Céline Mini Luggage Tote in Mulitcolor Elephant Calfskin Bright Orange, $3,450;  at select Saks Fifth Avenue locations (saksfifthavenue.com)


















Why you need it: Céline has been the "It-bag" of choice since 2009. New year, new Céline, right?
Ellen mukaan yksi vuoden 2015 it-laukuista, Célinen Mini Luggage Tote räikyvine väreinee. Hinnaltaan vaaatimattomasti dollareissa päälle kolme tonnia. Jäiks.
Päätä huimaavan hinnan lisäksi en tykkää luksuslaukkujen liian näyttävistä logoista, jotka kissankokoisilla kirjaimilla merkattuina saavat laukun näyttämään jopa halvalta. Mieluusti merkin ei tarvitse näkyä omassa laukussani ollenkaan tai sitten mahdollisimman hienovaraisesti. En kuulu siihen ihmistyyppiin, joka haluaa ostaa tavaraa vain logon ja prameilun vuoksi, vaan lähinnä ostopäätöstäni ajaa käytännöllisyys, oman itseni miellyttäminen ja luonnollisesti myös hinta ainakin joissain määrin. Viime aikoina olen alkanut ajatella myös ekologisia vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi en koe tarvetta ostaa uutta veskaa vain se vuoksi, että se on ekologisesti tuotettu, sillä laukkuvalikoimani on juuri nyt riittävä. En nyt ihan kerskakuluttajaksi halua ruveta.

Tällä hetkellä omistan kuusi nahkalaukkua, joita ovat arkeen musta Lumi Nelli Satchel, josta olen kertonutkin jo aiemmin, ruskea Adax by Maanii (laukun nimeä en muista), punainen nahkalaukku, maitokahvin sävyinen Smaak Amsterdam Joy sekä juhlavaan käyttöön musta Pieces-pikkulaukku (yllättävän hyvälaatuinen ja kestävä) ja beige Tila March Manon Mini Bag (Manonista löytyy nähtävästi joitakin värejä kevyessä alennuksessa Booztissa). Omistan myös kaksi kangaslaukkua, Octopus-merkkisen ja pienen Espritin veskan, joita käytän esimerkiksi metsään haahuilemaan mennessäni tai sateisena päivänä pyöräillessäni töihin. Muutoin käytän lähinnä nahkaisia veskojani.

Omasta kaapistani: musta Lumi Nelli Satchel, Tila March Manon Mini Bag beigenä, punainen nahkalaukku Dicentosta (kaiketi merkitön), Smaak Amsterdamin Joy sävyssä Cafe au lait (Joyn kuva napattu täältä)

Olen laukkusaldooni varsin tyytyväinen ja uskon vakaasti, että hyvin hoidettuina laukkuni tulevat kestämään vuosikausia. Pieni patina ei mielestäni nahkapinnassa haittaa, mutta hoitoaineita käyttämällä pinta pysyy huomattavasti notkeampana ja sitä myöten kauniina. Toki laukkuhaaveita aina piisaa, mutten tarvitse kokonaista kaappia saati vaatehuonetta laukuilleni.


Kuinka paljon sinä olet valmis maksamaan omasta laukustasi? Millainen on unelmalaukkusi?

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ilmassa on kevään tuoksua

Olin kaavaillut kirjoittavani tekstin kevään ensimmäisten merkkien fiilistelystä, mutta olen tainnut elää jonkinmoisessa tynnyrissä, sillä kevät on edennyt salakavalasti jo varsin pitkälle. Puissa pilkottaa jo pajunkissoja, maasta pyrkii vihreän uuden ruohon lisäksi esiin voikukkia ja valkovuokkoja. Vastahan oli joulu! Tarkoittaako tämä siis todella sitä, että kesän paahtavat hellepäivät odottavat jo nurkan takana? En ole nimittäin kovinkaan innokas viettämään ahdistavan hikisiä kesäpäiviä, jolloin elämä tuntuu auringonpaahteessa lähinnä selviytymistaistolta.


Onneksi vappuna odottavat oletettavasti kalseat kelit, kuten ainakin yleensä. Olkoon siis vielä vähän aikaa kevät ennen varhaiskesään siirtymimstä. Oli miten oli, on olemassa muutama varma merkki kevään etenemisestä. Ihmiset värjöittelevät ensimmäisten auringonsäteiden innoittamina terasseilla nahkatakeissaaan ja köpöttelevät pitkin kyliä matalavartisissa tennareissaan nilkat käärittyjen lahkeiden alta pilkottaen. Uskaliaimmat kiskovat jo ballerinoja jalkoihinsa, mutta vuoraavat kuitenkin kaulansa paksuimmalla huivilla, joka muhkeutensa ansiosta riittäisi napajäätikölle matkaavillekin.

Yksi varmimmista kevään merkeistä, tadaa:


Kevään tietää saapuneen, kun Aurajoen sävyistä (likaisen) ruskeaa maata piristää sävyjen kirjo; on keltaista, sinistä ja vihreää. Sinistä löytyy niin kukkasista kuin kivistä. Sinellä sävytetyt kivet osuvaat paremmin kulkijan silmään auringon luodessa kontrastejaan. Eipä näitä loskan keskellä apaattisena laahustaessaan tule välttämättättä havainneeksi, mutta auringon ensimmäiset säteet paljastavat maailmasta aina jotain uutta. (Esimerkiksi yhden keskikokoisen valtion suuruisen villakoirapopulaation sohvan takana tai pölyrihmastot ikkunoissa.)


Mutta miten ihmeessä nyt jo valkovuokot pilkistävät esiin? Eikös niitä kuuluisi putkahdella näkyviin vasta toukokuun puolella?


Nähtävästi olen ollut todellinen kukkabongari. Voikukka tuntuu olevan aikaisessa tänä vuonna, vai olenkohan sittenkin vain itse myöhännäisherännäinen kevään merkkejä tulkitessani. 


Puihin on jo kovasti ilmestynyt monenlaisia silmuja, pajunkissoja, kukanalkuja tai jopa paikoitellen vähän vihreää. 


Myös faunan käyttäytymismalleissa on havaittavissa piristymisen merkkejä. Sorsat tuijottavat entistä ahnaammin poloista ohikulkijaa ja vaativat leivänmuruja, vaikkei niitä sattuisi edes olemaan mukana. En osannut varautua joutuvani nälkäkärtyisen sorsan angstin kohteeksi.


Kimalaiset ovat mönkineet esiin koloistaan ja surisevat ja pörräävät kukasta kukkaan. Lintujen laulua kuuluu jokaisesta ilmansuunnasta. Joko muodossa ti-tyy tai ti-ti-tyy – liekö kyseessä sukupolvien vai kenties eri asuinalueiden murre-ero? Oravat tuntuvat valloittaneet koko maailman, sillä niitä löytyy lähes joka puusta.


Joka neljäs vuosi kevään tulosta kertoo myös viikkoja kestävä vaalispekulaatio. Sen kummemmin en aio jauhaa politiikasta blogissani, mutta odotan suurella mielenkiinnolla, millainen poliittinen muodostelma seuraavan neljän vuoden aikana muodostuu. Laiminlöin törkeästi kansalaisvelvoitteeni tänä vuonna, enkä ennättänyt äänestämään, joten ei minulla liene oikeutta kommentoida tai varsinkaan urputtaa Suomen tulevaisuuden linjoista päättävien toimista.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vartiovuorenmäki

Ensimmäinen asuntoni Turussa oli varsin vaatimaton ja jopa ankea. Pyykitupaa ei ollut, ja keittiön altaat olivat harva se päivä tukossa alkeellisen ja toimimattoman putkijärjestelmän vuoksi. Tiskaamista tuli välillä ikävä, vaikken kyseistä askaretta mielipuuhakseni miellä – oli turhauttavaa, kun ei voinut putsata astioita kunnolla. Myös solutoverini estivät kotiutumista huusholliin, sillä sokeritoukkien kanssa vehnäjauhopaketista taisteleminen ei ole kovin kivaa.

Yksi tuolloisen kämppäni harvoista hyvistä puolista – tai jopa ainut mukava juttu – oli mainio sijainti lähellä keskustaa ja Vartiovuorenmäkeä. Löysin puiston heti ensimmäisenä iltana Turkuun muutettuani ja ihastuin jo ensisilmäyksellä sen rentoon tunnelmaan. Painajaiskämppä on jäänyt jo ajat sitten historiaan, mutta Vartiovuorenmäki on edelleen mielenkiintoinen paikka.

Eräänä kauniina aurinkoisena vapaapäivänä päätimme armaani kanssa käydä tutkiskelemassa kevään etenemistä puistoalueella. Lähes kaikki tiet vievät Vartiovuorenmäelle, mutta tällä kertaa päätimme valloittaa kukkulan Hämeenkadun suunnalta.


Historia kertoo, että aikoinaan mäkeä hyödynnettiin vartiointitehtäviin, mutta myöhemmin se on toiminut lähinnä virkistysalueena. Puistoalueelta löytyy houkuttelevia kiviportaikkoja, jotka lienevät jäänteitä ajalta, jolloin alue oli suosittu puisto. Askelmia ei meinaa etenkään kesäaikana edes nähdä runsaan kasvuston vallatessa tilaa. Tutkimusretken aikoihin oli tyypillinen kevätpäivä. Villakangastakki tuntui liian raskaalta ja paahtavalta aurinkoisissa kohdissa, mutta ohkaisempi trenssitakki olisi ollut auttamattomasti turhan kevyt tuulen tuivertaesa vinhasti.


Taidetta!


Vaikka Vartiovuorenmäki itsessään ei ole millään muotoa hirmuisen iso, löytyy alueelta runsaasti estetiikon kauneutta janovia silmiä hiveleviä yksityiskohtia. Nyppylän laelta Turkua vahtii Engelin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema tähtitorni, joka on mielestäni yksi kauneimmista rakennuksista koko kaupungissa. Kukkulalta löytyy myös kesäteatteri, ja ihastuttava käsityöläiskortteli on aivan nurkan takana.


 
 

Siellä täällä puistoalueella on plakaatteja, jotka kertovat merenpinnan muutoksista vuosituhansien vaihtuessa. Historiahörhö hämmästelee joka kerta kylttejä tutkaillessaan, kuinka pieni osa maailmanhistoriaa pieni ihminen on.


Vaikka Vartiovuorenmäkeä ympäröi tiiviisti korkeat kerrostalot, on mäen laella vielä kohta, jossa voi ihailla näkymää keskustaan päin. 


Tosin osa pytingeistä on riittävän hurmaavia, etten jupise rakentamisesta maiseman rumentajana sen kummemmin. 



Näin esteetikko viettää mieluiten vapaapäivänsä tai ainakin joutohetkensä: hiippailemalla lähimaastossa kauneutta etsien. Oli sitten kyse metsistä tai puistoista, kaipaan jokaiseen päivään pienen annostuksen vihreää. Uusien paikkojen tutkiminen tai entuudestaan tuttujen lempikohteiden uudelleen valloitus ei ole lainkaan pöllömpi tapa viettää vapaa-aikaa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Von Hertzen Brothers- painotteista viikonlopun viettoa

Jälleen on yksi viikko ja yksi sunnuntai melkein taputeltu pakettiin. Vaikka olen valtaosan kuluneesta päivästä kuluttanut lähinnä työtehtävien hoitoon, on sunnuntaihin olennaisesti kuuluva rento fiilis tuonut vähän kevennystä kiireiden keskelle. Aamun koleasta ja jopa syksyisestä ilmanalasta huolimatta päivä on ollut kauniin aurinkoinen ja muutenkin aivan mainio.

Eilisilta puolestaan sujui ensin kotikatsomossa Kärppien huikaisevaaa voittoa tuuletellessa, minkä jälkeen suuntasimme Klubille kaveriporukalla nauttimaan livemusiikin tuomasta euforisesta olosta. Esiintymässä oli tällä kertaa Von Hertzen Brothers, joka on kuulunut jo monen vuoden ajan suosikkeihini.

http://www.soundi.fi/sites/default/files/styles/content_main_image/public/soundi/news/c_ville_juurikkala-8779.jpg
kuva
Olen kuunnellut von Hertzenejä niin iloisena kuin surullisena, vuodenajoista riippumatta, juoksulenkin aikana tai ihan vaan rentoutuessani kotona musiikkia kuunnellen. Progressiiviset elementit yhdistettynä perinteiseen rokkikaavaan sekä eri musiikkityylien liitto muodostavat kokonaisuuden, joka saa minut palaamaan veljesten tuotannon pariin vuodesta toiseen. Oivaltavat, yllätykselliset sävelkulut ja mahtipontisiksi kasvavat kipaleet uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin. Lauluissa on aina mukana perinteistä musiikin kaavaa rikkovia käänteitä, joita en osaa odottaa. Lisäksi vakuuttavien melodioiden ohella lyriikoissa piilee moniulotteisuutta ja kauniita kielikuvia.

Eilisellä keikalla valtaosan lauluvalinnoista muodostivat luonnollisesti uuden New Day Rising- levyn kipaleet. Uusi levy tuntuu kovin pohjoisamerikkalaisille markkinoille suunnatulta, suoraviivaisemmalta ja radioystävällisemmältä aiempiin levyihin verrattuna. Vaikken ole ainakaan vielä löytänyt uusimman levyn hienoutta, toimivat uudetkin laulut ihan mainiosti livenä soitettuina. Esimerkiksi Trouble oli todealla vakuuttava ja hieno pläjäys, mutta Dreams puolestaan tuntui yhtä tylsältä ja muuhun kokonaisuuteen nähden varsin irralliselta renkutukselta, josta en edes hyvän keikan ansiosta oppinut tykkäämään.

http://i.levykauppax.fi/cover/big/4/41/418478.jpg?7
kuva

Joka tapauksessa tulin jälleen kerran havainneeksi, että hyvä bändi saa myös vähän kehnommat laulunsa toimimaan livenä levyversiota paremmin. Eniten mieleeni keikan saldosta olivat ehdottomasti vanhat helmet, kuten Angel's Eyes, joka on yksi minulle rakkaimmista Von Hertzen Brothersin lauluista,  ja Miracle, joiden tahdissa saatoin vierustoverien iloksi hoilottaa sydämeni kyllyydestä suurella tunteella mukana.


Turun keikkapaikoista Klubi on kaikessa hämyisyydessään ja tunnelmallisuudessaan mielestäni paras paikka tavoittaa livemusiikin hienous. Paikka on juuri sopivan kokoinen, jotta pääsee uppoutumaan kunnolla musiikkiin ja saa vielä melodiasta sekä lyriikoista selvää.

Kuvasaldo jäi eilisen keikan osalta nollaan, sillä keskityin fiilistelemään loistavaa musiikkia ja Klubin tunnelmallista miljöötä. Siksi kuvamateriaalina olen hyödyntänyt googlen tarjoamaa kuvavalikoimaa.






lauantai 18. huhtikuuta 2015

Viittavillitys

Tyyli ja muoti kiehtovat minua. Tarkkailen uteliaasti kadulla vastaantulevien kanssaihmisten asukokonaisuuksia, ja oikein ihastuttuani oivaltaviin yksityiskohtiin tai harmoniseen yleisilmeeseen saatan innostua tekemään versioni oman vaatekaappini osasia yhdistellen. Kuten muotisopulismista pauhatessani totesin, en silti lämpene läheskään kaikille muodin oikuille, vaan poimin omaa silmääni miellyttäviä elementtejä, joita uskon käyttäväni enemmän kuin yhden sesongin verran.

Saattaapa joskus käydä niinkin köpelösti, että haksahdan johonkin trendiin totaalisesti jälkijunassa, jolloin muoti-ilmiö edustaa muodin asiantuntijoiden mielestä mennyttä maailmaa, mutta loppujen lopuksi se ei hirmuisesti minua hetkauta. En jaksa murehtia päätäni sillä, onko terävä vai mantelin muotoinen kengänkärki muotia, vaan tarpeen vaatiessa ostan sellaiset kengät, jotka istuvat kanttuihini hyvin - hienot mutta puristavat kengät ovat typerintä, mitä voi turhamaisuuden nimissä tehdä. 

Talven ja kevään yksi erikoisimmista trendeistä on mediassa ja monessa blogissa useaan otteeseen vilahtanut viitta. Ensin pidin kyseistä vaateparseelia kyseenalaisena valintana, mutta olen vähitellen alkanut kääntää kelkkaani lehtiä selaillessani ja ymmärtänyt viittavillityksen ytimen vasta äskettäin. Omaa silmääni miellyttävät erityisesti yksiväriset, hillityt ja mieluusti vyölliset viittaehdokkaat, jottei mielleyhtymää Punahilkkaan tai supersankareihin pääse kehittymään.

Vasemmalla ihana Michael Kors (kuva),  keskellä upea Somerset by Alice (kuva), oikealla Emilio Puccin militanttihenkinen viitta (kuva)

Aluksi pyörittelin ilmiölle silmiäni, mutta olen vähitellen alkanut oivaltaa, kuinka kätevä viitta asukokonaisuuden osana itse asiassa on. Koska keväinen viima on vielä sen verran vinha, ettei trenssillä välttämättä tarkene (tai ainakaan minä en), mutta aurinkoisessa ilmassa paksumpi takki voi olla liian lämmin, viitan käytölle voisi olla ihan järkevä peruste. Sen voisi heittää ohkaisemman takin päälle. Viitan alle saisi näppärästi ladottua tarpeeksi vaatekerroksia, jottei jäätyisi ihan jääkalikaksi arvaamattoman kevätpuhurin puhaltaessa. Viitta toimisi näppärästi myös syysgarderobin kulmakivenä ja hienostelutakkina leutona talvipäivänä.

Huomioitakoon, että lämpöominaisuuksien lisäksi viitalla voisi on muitakin hyviä puolia. Sen avulla saisi kätkettyä mainiosti korvapuustien ylensyömisestä koituvan vatsapömpön ja muut vartalokompleksit. Tai vaikka kiireisenä aamuna kaapista ensimmäisenä löydetyt vaatteet, jotka eivät käytännössä sovi kovinkaan hyvin yhteen.

Miroslava Duma; Karlie Kloss; viimeisen kuvan leidiä en tunnista, mutta viitta on ihana (kuva)!

Tummat, tiukat farkut yhdistettynä olalla liuhuvaan viittaan on todella näyttävä yhdistelmä. Jalkaan vielä nilkkurit tai muut korkeakorkoiset kengät vuodenajasta riippuen ja voilà, skarppi asukokonaisuus on valmis. Värilliset nahkahanskat vielä hauskuutta asuun tuomaan, niin ei menisi liian melodramaattiseksi.

Mielikuvissani liihottelisin viitta päällä yhtä elegantin, tyylikkään ja salaperäisen näköisenä kuin Miroslava Duma konsanaan. Askeltaisin itsevarmasti naama kunnossa, hiukset ojennuksessa tuulesta huolimatta, vaatteet ilman nukka- tai pölykertymiä ja sukkahousut ehjinä.

Todellisuus taitaisi olla enemmän tätä:


Jätän siis viittahankkeeni vielä hautumaan.