torstai 4. elokuuta 2016

Pirunkuru ja Kesänkitunturi


Kesänki on yksi Ylläksen upeimmista tuntureista. Kaikki nyppylät toki pistävät todennäköisesti jopa pahimmankin sorttisesta puhetaudista kärsivän hepun hiljaiseksi, mutta Kesängin jylhä muoto ja salakavalan jyrkät rinteet sykähdyttävät.

Kesänki on mystinen paikka, jonka laella tuntee melkeinpä siirtyneensä kotomaasta jonnekin kauas valtamerten taakse vuoristoseudulle. Luontoon.fi- sivuston mukaan komeasti 517 metrin korkeuteen kasvaa venähtänyt näyttää vähän maata möllöttelevältä mäyräkoiralta ainakin varsin vilkkaalla mielikuvituksella varustetun höperön mielestä. Mahtipontisten tuntureiden juurella ylväästi ja arvokkaasti makoileva Kesänkijärvi on sekin viehättävä näky. Vastarannalla kohoaa uhkea Kellostapuli, ja taustalla kurkkivat ylväs Ylläs ja sen matalampi huippu, pitkäselkäinen Keskinen laki. 



Heti ensimmäisenä päivänä kotikonnuille saavuttuani siskosta, sen veljestä ja yhdestä serkusta muodostuva kolmen kopla varustautui repuilla, vesipulloilla ja kameroilla ja aloitti matkan kohti Kesänkiä itäiseltä osastolta Pirunkurun suunnalta. Vaikka säätiedot povasivat vesisadetta ja ukkoskuuroja, kävi meillä tuuri ja ilma oli juuri täydellinen patikoinnille, joskin kuvaamisen kannalta vaihtelevat valo-olosuhteet olivat hivenen haastavat. 

Hetkittäin kurussa kiipeillessä tuli kuuma ja hikiset oltavat. Tunturissa kelit vaihtelevat tosin sen verran tiuhaan, että säätiedotusten sijaan kannattaa tuijotella säännöllisesti taivasta ja tarkistaa, millaisia pilvisaattueita taivaalla purjehtii. Paikoitellen tunturit kätkeytyivät utuisen usvaverhon taakse, mutta niin monesti pikkuvuoret ruukaavat tehdä. 



Aika moneen otteeseen serkusten kälätyksen hiljaisuuden täytti yksittäinen vau- äännähdys, jota ryydittivät kuvailut maiseman kauneudesta. Vaan maailman hienoimmissa maisemissa väkisinkin menettää kykynsä järkevään kommunikointiin, itsehillintään ja puhe-elimistön tahdonalaiseen säätelyyn. 



Taisimme talsia mukaillen sekä Kesänkitunturin huipulle kiemurtelevaa Tähtipolkua, joka mitaltaan on tarkalleen ottaen kahdeksisen kilometriä, mutta puikkasimme välillä kuuden kilometrin mittaisen, Kesänkijärven kiertävän, Hillapolun tietämille. Tähtipolulle voi tähdätä Kesänkijärven parkkipaikalta, ja se kulkee Pirunkurun läpi tunturin laelle, Tahkokurun laavulle ja aina Nilivaaraan saakka. Hillapolku on jyrkempään ja varsin kivikkoiseen Tähtipolkuun verrattuna huomattavasti tasaisempi maastoltaan, joten se soveltuu esimerkiksi vähemmän patikointiin tottuneille tai liikuntarajoitteisille.

Pirunkurun kohdilla maasto on paikoitellen todella jyrkkää ja kivet saattavat olla liukkaat ynnä liikkuvaiset, joten tukevat kengät ja hyvä kunto ovat melkeinpä edellytys kurukirille. Itselläni oli tavalliset lenkkarit jalassa enkä välttämättä suosittele varsinkaan tuntureilla liikkumista aloitteleville liian kepeitä jalkineita, vaan kunnon vaelluskenkiin sijoittamista, koska muljahtelemattomat nilkat ovat ihan käytännölliset. Pirunkuruun tahtovat pitäköön ehdottomasti järjen päässään ja sihdatkoon käpälänsä fiksuihin kohtiin, vaikka kieltämättä jokaista jäkäläistä kiveä ja tunturimiljöötä tekisi mieli jäädä vahtaamaan.




Pirunkurussa ja Kesängille kiikkuessa väkisinkin urpeaa miettimään, kuinka hurjat voimat jääkaudella ja luonnolla on ollut. Jo ennen muinaisia roomalaisia tai antiikin kreikkalaisia – aika rutkastikin aiemmin eli kolmisen miljardia vuotta sitten. Tuolloin maatamma hallitsi Alppien kaltainen poimuvuoristo, Svekokarelidit, jonka jäänteitä tai tarkemmin juuriosia nykyiset tunturit ovat. Kalliopintoja hakanneet merivedet ovat jättäneet omat merkintänsä kiviin ja taiteilleet monenlaisia kuvioita, teräviä reunoja ja röpelöisiä linjoja. (Tietoja löytyy Metsähallituksen julkaisusta.)


Nykyään tuntureilla liikkuu monenlaista retkeilijää, liikkujaa ja luontohörhöilijää, mutta on syytä muistaa, että kansallispuistoalueesta on kyse. Kunnioittakaamme luonnon ikiaikaisuutta ja kantakaamme esimerkiksi roskat mukanamme. Olisi myös suotavaa, että kulkijat huntsivat kahteen ja kertaan, pitääkö tuntureiden huipuille pystyttää pystyttää kivikasoja kuin voitonmerkikseen tai monumenteikseen. Kyllä tunturi on itsessään sen verran hieno kokemus, ettei ihmisen jälkeä tarvita yhtään enempää. Historia puhukoon puolestaan, joten maalaisjärki mukaan vaelluksille.


Kivilohkareiden uumenista keskellä ei kerrassaan mitään yrittää muutama sinnikäs kataja tai kippurainen mänty kasvaa ja kanervat kukkia. Kesänkitunturin rinteillä sen sijaan kasvillisuus on runsaampaa; kuuset ja männyt ulottuvat tunturin serkkujaan huomattavasti korkeammalle, maasto on etenkin loppukesästä pehmeiden mustikkavarpujen peittämä ja saattaapa muutama pystyyn kupsahtanut komea kelo vielä sinnitellä pystyasennossa.



Elukoita ei juurikaan ankaran tuulen tuivertaman tunturin huipulla suhannut patikointimme aikana, mutta muutama piskuinen perhonen lenteli. Kisuroitakin oli pieni yhteisö tunturiin sääskiä ja mäkäräisiä karkuun karannut. Koska tunturissa tuulee lähes aina, eivät inisijät juurikaan huipulla vaivaa poroja tahi muitakaan elollisia olentoja. Lintuja, ei edes yhtäkään kesyä kuukkelia, tullut meitä tervehtimään, mutta eipä eväsosastomme varmastikaan höyhenkasoille olisi kelvannut.


Vaikkei yhtään ilvestä, ahmaa tai hirveä saati kuukkelia näkynyt, oli Kesänkitunturilla kiikkuminen ja Pirunkurussa kipuaminen hieno kokemus. Ei taida mikään voittaa tunturin laelle kiikkumista reisien hapottaessa. Kauas kaukaisuuteen avautuvat maisemat kruunaavat kokemuksen.

Talvella vauhdin hurmasta nauttivat pyrkivät Kesängin rinteille sivakointi- tai laskemisvälineet kyydissään ja leppoisammasta tahdista intoutuvat kiinnittävät koparoihinsa lumikengät. Pimeyden tullen valoa antavat kirkkaana yönä valtavan kokoinen kuumöllykkä, timanttien lailla kimaltelevat tähdet ynnä leikkisästi tanssahtelevat revontulet. Kesällä Kesängin ja eritoten Pirunkurun puoleisen rinteen karu kauneus paljastuu ja loputon kivimeri mykistää. Huipulla ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka mahtava paikka Ylläksen seutu on. Jokaisena vuodenaikana ainutlaatuinen luonto on täynnä kauneutta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti