sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Hupia ja haikeutta


Tällä viikolla olen nauranut vatsa kippurassa, yrittänyt nukkua kertyneitä univelkoja pois siinä mitenkään hurjan hyvin onnistumatta, keksinyt väsyneenä ihan käsittämättömän pölöjä lyriikoita hyviin lauluihin ja nauttinut melkein jäättömistä lenkkipoluista. Olen vähän hihitellyt vahingoniloisesti föönaukseen joutunutta piskiä, joka korvat lepattaen mulkoili kikkurakarvojensa väpättäessä. Sen siitä saa, kun möyrii rapakoissa. 

Olen vahdannut Ylen Teemalla esitettyä neliosaista Kahlitsematon renessanssi- sarjaa vähän nolottavan innokkaasti. Jos yhteensä neljään tuntiin saa mahdutettua aimo annoksen renessanssin taidetta ja aikansa mestareita, olen sulaa vahaa - renessanssi on varsin kiehtova ajanjakso. Lukioaikoina historian opiskelu oli sen verran mielekästä, että pohdin vakavissani historiaan liittyviä opintoja, mutta kielihörhöily vei kuitenkin täpärästi voiton. Eri aikakausien vaiheita ja tyylisuuntia on kuitenkin yhä hauska tutkia. 

Tällä viikolla - tai viime viikkoina - on ollut ilonaiheiden lisäksi haikeutta ilmassa. On olemassa asioita, joita en blogissani halua enkä aio nostaa esille. On asioita, jotka haluan pitää vain ja ainoastaan itselläni.


Olen jälleen kerran pakannut matkalaukkuni ja livahtanut Turusta tunturipitoisempiin maisemiin. Se vaan että tällä kertaa en olisi halunnut hypätä pohjoisen junaan. Katsomaan, kuinka saattokulkue vie tärkeän ihmisen viimeiselle matkalle. Mutta sellainen on elämän kulku. Me synnymme, elämme, suoritamme, nautimme, iloitsemme, itkemme ja lopulta lakkaamme olemasta. Senhän kaikki tietävät. Mutta välillä ihmiselon kiertokulku ihmetyttää pientä kulkijaa. 

Elämä on silti aika kiva juttu. Välillä se tyrkkää vinhan vastatuulen naamaa vasten, mutta yhtä lailla se suo myös paljon yllätyksiä ja onnellistakin ajateltavaa. Ei surkuttelulla pitkälle pötki, vaan maailmankaikkeus tuppaa jatkamaan kulkuaan välittämättä yhden ihmisen pohdinnoista. 

Siispä luon katseeni eteen päin, tungen lumikengät kinttuihini ja lähden mönkimään hankeen - tunturiseudulla paistaa oikein komeasti huhtikuinen aurinko. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti