sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Hyviä asioita

Välillä saattaa keksiä niin nerokkaita ja suurensuuria oivalluksia, että aivan itseäkin omat aatokset häkellyttävät. Pyörän uudelleen keksiminen tekee hyvää. 

Hyvä lenkki on yhtä kuin parempi mieli - kunhan ulkona pääsee päätään tuulettamaan ja raajoja liikuttamaan, on olo huomattavasti virkeämpi. Itseen kohdistuva tyytyväisyys on lenkin jälkeen takuuvarmasti suurempi kuin karkkikasaa tuhotessa, vaikka toki herkuttelukin hetkellisen ilon sydämeen suo. Parhaimmillaan lenkki toimii pakkaskelissä ja ihan rauhassa ilman minkäänlaista kälätystä - joskus on ruhtinaallista voida olla edes pienen hetken verran ihan yksin - mutta olen myös iloinnut kovasti lisääntyvästä valon määrästä ja auringon suomasta lisäenergiasta. Olen tyytyväisimmilläni viileinä vuodenaikoina, mutta kyllä minä kevättä ja jopa alkukesää siedän.

Olen ollut onneni kukkuloilla, kun lenkkipolkuja peittävä melkein ikuinen routa on tainnut viimein sanoa heipat ja jopa varjoisilta reiteiltä suvainnut väistyä. Olen viimein muutaman talven kompasteluun tympiintyneenä ostanut itselleni nastakengät, jotka ovat osoittautuneet kovin arkea helpottavaksi hankinnaksi. Mieheni mielestä minulla pitäisi tosin olla nastalenkkarit ympäri vuoden, sillä kompasteluriski kohdallani on kohtalaisen valtava. Minun piti kyllä säästää pyörää varten pätäkkää, mutta totesin eräänkin pyllähtelyn jälkeen mustelmapitoista lonkkaani tiiraillessani, että nastat on minun alleni saatava. Olen jopa selvinnyt nelivetokoiran kyydissä hurjimmissakin jääolosuhteissa - helppo on piskin painella täysillä, sillä omasta takaa reuhkalla on kunnon pitävät jalkineet kesästä talveen. Vaikka nastat ja talvi-ilma mieleeni kovin ovat, kepeät lenkkarit ja sulat tiet ovat silti mahtava ilmiö.

Vaikka vannoutuneeksi vihreän teen lipittäjäksi itseäni ruukaan nimittää, olen hörpiskellyt luvattoman paljon valkoista teetä ja tummaa Lady Greytä. Vaikken sylje kahvikuppiin, olen ehdottomasti teeihminen; tee lämmittää ruhoa, mieltä ynnä sielua ja maistuu taivaalliselta etenkin villasukat jalassa. Clipperin valkoista lohikäärmeteetä ryystäessä päätyy melkeinpä jonnekin paratiisin tuntumaan. Niin että kiitos vaan eräälle pohjoispohjanmaalaiselle, joka viime vuoden puolella toi hyvää teetä tuliaisiksi. Siitä se ryystämiskulttuuri sitten lähti. 


 
Oma hauska on paras hauska. Vähän jälkijunassa katsoin Meidän maamme- sarjan jakson, jossa näytettiin pieni pätkä kotiseuduiltani - en tiedä, onko joku kolarivastainen kittiläläinen päässyt valitsemaan Yllästä koskevan klipin aiheen, mutta minkä ihmeen takia seitsemän tunturin, upean maaston ja pauhaavien koskien sekä kisuroiden valtakunnasta oli joku neropatti päättänyt poimia kuvattavaksi pelkästään jonkin hemmetin maston? Ihan vaan tiedoksi, että kyllä meillä Kolarin kunnassa on muutakin nähtävää kuin laskettelevat ihmiset ja jo parjaamani ihme mastovekotin.

Jos tuntureita ei ole lähistöllä kivuttavaksi, on meren ranta aina varteenotettava vaihtoehto maiseman kauneudesta nauttimiseen. On ylellisyys köpötellä jäätä pitkin - kunhan vain pitää järjen päässään ja on varovainen, eikä ihan suin päin säntää merelle lyllertämään. (Toivottavasti planeetallamme riittää jäätä myös tuleville sukupolville.) Kevään tietämissä puolestaan on nautinnollista tuntea pikkuisen lämpöä poskipäitä kutittelevassa tuulessa, kuunnella sorsien pajatusta ja väistellä tohkeissaan kumppaneita etsiviä pikkusirkuttajia. Ensimmäiset sinivuokot havaitsin jo maaliskuun loppupuoliskolla - tuntuu, että joka vuosi luontoäiti aloittaa kevätvalmistelunsa ennätyksellisen aikaisin. Kolarin tietämillä on vielä mukavasti lunta, mutta kovasti näyttäisi Varsinais-Suomessa siltä, että kesä on pian taas saapuva kenties yllättävänkin pikaisesti.



Elämässäni on tyhjä aukko, ellei Yle näytä jotain brittidekkaria tai pukudraamaa. Parasta viikonlopun viihdettä on töllöttää villasukat jalassa viltin alla koira kainalossa laadukasta ja mukaansatempaavaa dekkaria, jonka murhaajan henkilöllisyyden ratkaisee jo alkutunnarin aikana mutta joka vangitsee niin hyvin mukaansa, että parhaimmillaan alkaa epäillä omia neiti etsivän kykyjään ja epäilee kaikkia hahmoja pahiksiksi. Voi sitä riemun tunnetta, kun voi hehkuttaa asuintoverille olleensa jälleen kerran murhamysteerin selvittämisessä oikeassa - saapahan ainakin leikkiä fiksua ihmistä edes pienen suloisen hetken ajan.

Aika arkisia asioita on siis jälleen yksi viikko tuottanut pienen ihmisen elämään, mutta hyvä niin - vuoden ensimmäinen neljännes on ollut melkoista kohkaamista, joten nautin suunnattomasti voidessani lyllertää kotosalla kalsarit jalassa hiukset suttunutturalla. Borta bra men hemma bäst, olen kuullut Ruotsinmaalla sanottavan, eikä länsinaapureiden väitettä käy kiistäminen. Reissuja on mukava järjestää, mutta kyllä kotona ja tutuissa nurkissa on hyvä olla - olipa sitten kyseessä porojen naapurustossa sijaitseva lapsuudenkotini tai partahemmon valtaama kulmasohva.

Ei sen kummempaa tällä kertaa, mutta arki on välillä varsin tervetullut vieras.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti