sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Keväisten ajatusten viikko

Miten voi olla mahdollista, että huhtikuusta on enää viikko jäljellä? Jopa lyhyen matikan oppimäärän nippa nappa läpäissytkin tajuaa, että huhtikuun lipuessa loppua kohti on toukokuu melkein kulmilla, ja jos toukokuu on näkyvissä, voidaan melkein puhua jo kesäkuusta eli kesästä. En mie ole läheskään valmis kesän vastaanottamiseen!

Arki on ollut viime päivinä jokseenkin kiireistä, ja erinäset askareet ovat vieneet ihmissielun ja myös sielun kennon eli ruhon mukaansa, joten olen meinannut neiti ajan kyydistä jäädä ajat sitten pois. Olen tehnyt jälleen kerran elämässäni tärkeitä asioita, kuten pyöritellyt papereita ynnä muuta jännittävää. En edes muista, mitä kaikkea olen puuhastellut kuluneiden päivien aikana, mutta ainakin vähän turhankin tehokas ja omituisesti kulkeva ajatustyöskentely on ollut taattua laatua eli itsekin välillä ihmettelen, mitä pääkopassani tapahtuu. Kuten jokaviikkoiseen tapaani kuuluu, olen huomannut sunnuntain pamahtaneen kylään pöyristyttävästi ilman ennakkovaroituksia. Aika tyly vieras, väittäisin, sillä näin nykyaikana kylästelijöiden ainakin kaupunkimaisemissa odotetaan ilmoittavan ajoissa tulostaan. 


Kevät tuntuu saapuvan päämäärätietoisesti Turun suuntaan, vaikka pääsiäistä vietettiin jopa lumisateen yllättäessä, ja sittemmin on räntämössöäkin niskaan tippunut. Koleudesta huolimatta takatalvi taisi jäädä kuitenkin lyhkäiseksi auringovalosta ja lämmöstä päätellen, sillä paikoitellen on jopa tukalat oltavat. Sitä voisi kuvitella, että aika monta kevättä nähneenä osaisi jo valita sopivan kevyet tai lämpimät romppeet ulos lähtiessään, mutta ehei - onnistun nappaamaan aina väärät ulkoilukamppeet ovesta pihalle marssiessani. En niinkään harjoita itseni palelluttamista liian ohkaisissa tamineissa tai nilkkoja paljastellessani tennarit kintuissa, vaan vuoraan ruhoni aivan naurettavalla kerrosmäärällä. Vuodenaikojen vaihtuesssa kuluu yleensä noin iäisyys ennen kuin osaa sisäistää lämpötilojen muuttuneen. Mutta kun Turussa on ollut aika haastavat olosuhteet ulkokamppeiden valintaan - välillä auringossa möllötellessä on meinannut kuumuus iskeä, mutta varjokohdissa on naisparka hytissyt. Ehkäpä toppahousuista voisi kuitenkin jo luopua ja Sorelitkin siirtää framipaikasta syrjään. Koht puoliin voisi nahkatakkiakin harkita käyttävänsä. 

Ailahtelevaista on säärintamalla ollut, mutta kevään merkit ovat kuitenkin vahvat. Lenkkipolun reunamat ovat täyttyneet sinen sävyistä sellaisissa kohdissa, joihin aurinko ulottuu lämpöä tuomaan, ja sinivuokkojen määrä tuntuu lisääntyvän silmissä. Vastapainoa siniselle loistolle suovat kirkkaankeltaiset leskenlehdet, jotka räntäkuuroista huolimatta sitkeästi kohti taivasta kurkottavat. Liikekannalla on jo jokunen perhonen - yhden lenkin aikana havaitsimme kolme erilaista liihottelijaa, kun nokkos-, neito- ja sitruunaperhonen kukin vuorollaan neniemme edestä suhasivat.


Kevätseurantaan kuuluu luonnollisesti myös jääkiekkohuuma. Tänä iltana on jännää ilmassa, kun (käsittämättömän) nuori Leijonalauma kohtaa Yhdysvallat. Varma tapa tajuta olevansa vähän vanha on seurata säännöllisesti jääkiekkoa ja huomata, kuinka pelaajisto senkun nuorenee vuosi vuodelta. Ennen vanhaan pelaajat olivat selkeästi vanhempia legendoja, mutta jossain vaiheessa sitä huomaa, että omanikäiset kiekkosankarit eivät enää ole lupauksia tai tulevaisuuden toivoja, vaan he pelaavat jo kymmenettä kautta aikuisten kisoissa. Lopulta kaukaloon ryntää hämmentävän nuoria tyyppejä ja kiekkohuuman sijaan katsoja jännittää maalitulosten sijaan nuorten pelaajien puolesta - muistavatkohan tyypit olla varovaisia suhaillessaan päädystä toiseen kiekon perässä ja sitoa luistinten nauhat huolellisesti kiinni, ettei vain sattuisi vahinkoja? Kiekkohörhöilyn draaman kaari on aika karu.

Kohta on vuorossa vähän aikuisempien hemmojen MM-kisat, mutta taalaliigan ratkaisuvaiheitakin pitäisi ehtiä tarkkailla (vähän meinaa harmittaa, ettei minnesotalaisille jäänyt pudotuspelestä tänäkään vuonna muuta käteen kuin armoton pettymys). Koska SM-liigaakin on vielä jäljellä ja toivon mukaan KalPalle tulee vielä kauniita päiviä, ei huhti-toukokuussa oikein ehtisi muuta tehdä kuin toljottaa lätkää. 


Kevätseurannan ohella olen huntsinut, että sohvaa kuluttava piski on ihan käsittämättömän koominen tapaus. Voiko suloisempaa ilmestystä olla kuin partahemmon kotitossuihin tassunsa sujauttanut hurtta? (Kyllä joku tietää, että ihmisiltä saa kinuttua vähän juustoa söpöilyllä.) 

2 kommenttia:

  1. Murrierirakkaani mun <3 kohta se on toukokuu ja Le Stadiexcu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murrieri sanois tuohon, että "älä höpötä vaan silitä ooh juustopaketin rapinaa heippa menen keittiöön". Tai noin arvelen ajatuskulun menevän. :D Toukokuu, tule jo!

      Poista