sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pääsiäissunnuntaina

Kuluneen viikon aikana olen

... järkeillyt, että kyllä vakavan aikuisen ikään ehtinyt ihminen voi pääsiäisen kunniaksi taantua taaperotasolle ja innostua pääsiäisestä. Tai siis pääsiäismunista, pashasta ja vähän mämmistä. Mämmituokkosia ei sentään ihan mietomaisia määriä huushollissamme kulu, mutta kyllä yksi annos pääsiäiseen kuuluu. Sitten iskeekin jo suklaamunahinku kevyt pääsiäisähky. 

... ollut juhlistamatta kuitenkaan sen kummemmin keväistä juhlaa. En toki kieltäydy ylimääräisistä vapaapäivistä, jotka mahdollistavat koko pienen poppoomme yhdessäolon, enkä ole lainkaan hamistunut, että telkusta on satunnaisesti näkynyt jopa jääkiekkoa. Olisi ihan mukava seurata SM-liigan ratkaisupelien lisäksi runkosarjamatsejakin, mutta onneksi on sentäään mahdollisuus muutaman ottelun tihrustamiseen - en välttämättä kovinkaan innokkaasti pulittaisi pöljiä summia huuhaakanavapaketteihin. Vaikka joukkueista jaloin eli Kärpät joutui rantapallovyöryn kohteeksi jo tovi sitten, on kiekkokliimaksin seuraaminen aina yhtä koukuttavaa. Talouden parrakkaamman osapuolen KalPan kannatus on tarttuvaa, joten minäkin olen läpsinyt tassujani yhteen savolaispoppoon puolesta.


... hengaillut Royal Republic- paita päällä ja pohtinut melkein vakavasti, voisiko riepuun verhoutuneena liikkua toimistolla. Hanna ja Mari yllättivät minut syntymäpäivänäni keksimällä vuosisadan lahjan, jonka yksi olennainen osanen oli makea teepaita. Olen kotona viipottanut mustakeltaisena noin koko ajan - mieheni kerran ystävällisesti vihjasi, että voisin joskus harkita käyttäväni muitakin riepuja kuin ruutupaitaani, vaan eipä mösjöö tiennyt toiveensa toteutuvan hitusen nurinkurisesti ja joutuvansa ihastelemaan rokkieleganssia. Sutta pakoon mennessään saattaakin karhu tulla vastaan. Kjeh.

... todennut, että paitani keltainen väripilkku käy mainiosti yksiin KalPan kannustamisen ja tietenkin pääsiäisen kanssa, mutta lisäksi se passaa vallan näpsäkästi sisustussuunnitelmiini. Olen noin pari vuotta pyöritellyt mielessäni verhojen, joissa olisi jotain keltaista, hankkimista. En kuitenkaan ole raaskinut vielä verhokaupoille lähteä, joten raikkaan väri-iloittelun kaipuussa on minun itseni on edustettava keltaisissa.


... kuunnellut aika paljon Apocalypticaa ja haaveillut näkeväni joskus suden luonnossa. En tiedä itsekään, miten nämä ilmiöt liittyvät toisiinsa ja miksi päätin tunkea kaksi toisistaan täysin irrallista ajatusta ja- rinnastuskonjunktion avulla samaan lauseeseen, joten jatketaan eteen päin.

... löytänyt pitkähköksi venahtaneen maitosuklaakauden jälkeen yhteyden tummaan suklaaseen. Kupillinen teetä tai kahvia yhdistettynä suklaakimpaleeseen on aika mainio veto. Pääsiäisen paras puoli on se, että suklaata piisaa (sekä maitosuklaata että vähän tummempaa, sillä en silti aivan ronkeliksi suklaanistiksi ole ruvennut). 


... aprikoinut, onko Ylellä pyörivä Victoria aika hyvä vai todella hyvä. Ainakin se on visuaalisesti hyvin tehty ja kiehtova pläjäys.

... ihastunut Avaran luonnon Planeettamme maa- sarjaan. Olen seikkaillut vuoristomaisemissa, jännittänyt lumileopardileidin puolesta ja hihitellyt hillittömästi selkiään puuta vasten kihnuttaville karhuille. Kutsukaa minua vaan tantaksi, mutta luonto-ohjelmien katselu sohvalla partapoikien kanssa köllötellen on varsin mielekäs tapa viettää lauantai-iltaa. Varsinkin, jos huushollissa sattuu pyörimään vessaharjahäntäinen reuhka, joka hellyydenkipeänä mönkii sohvalla röhnöttävien ihmisten iholle kiinni. Eräänäkin iltana kolmikkomme muodosti melkoisen raajavyyhdin, kun sorkkia sojotti vähän joka ilmansuuntaan, ja koko komeuden kruunasi päälleni lysähtänyt väsypiski. 


... ikävöinyt kotiseudulle ja toisaalta mönkinyt koiran kanssa naama kiinni maastossa tutkaillen Turun aurinkoisille rinteille tupsahtaneita sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Ensimmäiset vuokonalut kurkistelivat jo maaliskuun lopussa, mikä tuntuu jokseenkin käsittämättömältä kolarilaisen juntin näkökulmasta - eikös ruoho ala vihertää noin kesäkuussa ja kukka-aika koita vasta heinäkuun puolella? Käsitykseni vuodenaikojen vaihtumisesta on yhä kiinni kolarilaisessa ajanlaskussa, vaikka Turussa muutaman vuoden olen majaani pitänyt (mutta juuristani pidän tiukasti kiinni). 

... fiilistellyt aamuauringon loihtimaa hehkuvan oranssia valoa, joka eräänä aamuna sai puut näyttämään siltä, että ne olisivat roihahtaneet liekkeihin. Samaan aikaan vastakkaisella taivaanrannalla, joka oli hentoisen lilaksi värjäytynyt, möllötti järkyttävän iso valkoinen kuumöllykkä. Hieno on maailma aamutuimaan, joten lenkin ajoittaminen vuorokauden varhaiseen hetkeen on oikeastaan aika mainio tapa käynnistää uusi päivä, vaikka heräämisen hetkellä tekisi mieli viskata piipittävä herätyskello ikkunasta ulos ja jatkaa taistelua niin peiton hallinnasta kuin sänkytilasta piskin kanssa.

Pääsiäistä on vielä vähäsen jäljellä, joten aion jatkaa hyväksi havaitsemaani elämisen kaavaa eli käydä lenkillä, hyöriä ulkosalla ja mussuttaa sapuskaa. Viettäkäähän tekin, ihmiset, vapaanne haluamallanne tavalla mutta sopivan rennosti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti