sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kesäkuu tulla tupsahti

Kyllästymiseen asti olen elämäni aikana jaaritellut, kuinka kesä ei todellakaan ole vuodenajoista itselleni mieluisin, vaan sydämeni sykkii kiihkeästi viileyden puolesta. Tänä vuonna kesä on alkanut poikkeuksellisen mukavasti. Toukokuunkin päivät muodostivat varsin suloisen satsin, kuten yleensä keltaisella kuukaudella on tapana, joskin kesän käynnistävä kolmenkymmenen päivän pompsi on ollut harvinaisen kiva. Ennen kaikkea se on ollut erittäin tassu-, kirsu- ja häntäpitoinen, mutta muutakin mukavaa on kaunis kuukausi tuonut tullessaan. 

Ensinnäkin äitini on ollut vierailulla Turunmaalla ja tuonut mukanaan noin kolmesataa litraa mustikkaa ja hillaa ynnä ihan ite tekemäänsä puolukkasurvosta. Äiti on kyläilynsä aikana leiponut pakastimen täyteen lapsuuteni suosikkileipomuksia eli herkkusämpylöitä ja rinkilöitä, joita voisin mussutella pötsini kipeäksi. Minkäpä sitä ihminen persoudelleen voi.

Olen nukkunut paremmin kuin pitkiin aikoihin. Se jos mikä on ylellistä hommaa - unihiekka näet ruukaa olla turhan useasti heikosti saatavilla. Olen kuulemma naureskellut ja selostanut ties mitä pöljää unissani, mutta olen kuitenkin aamuisin ollut sentään vähemmän mörökölli ja enemmän ihminen, kun uni on suvainnut poiketa kylään. 

Puhelimeni muisti on täyttynyt kuvista pikkuisista vassuista. On se aika vuodesta, kun poromutseilla on hommaa huolehtiessaan pienokaisistaan. Kisurat ovat välillä sietämättömän typeriä otuksia, mutta vassut ovat puolestaan käsittämättömän hellyttäviä olentoja. Ne myös ääntelevät suloisen säälittävästi (vassut eivät osaa roukua, vaan melkein määkivät kuin kärttyiset karitsat konsanaan).

Luurissani on myös aika kiitettävästi kuvia loikoilevasta, istuvasta, loikkivasta, pönöttävästä ja tuijottavasta piskistä. 




Olen keksinyt, että tennarit ja hame muodostavat varsin soveliaan yhdistelmän toimistolle etenkin päivinä, jolloin työmaalla on vähän lämmintä (tai oikeastaan töissä ilmanala lienee vakio, mutta kesäisin olen ihan hikisipuli - talvisin hytisen ja palelen). 


Eräänä pitkänä työpäivänä keksin reseptin köyhän naisen mokkatsiinolle (kirjoitusasu mokkatsiino on ehdoton) - tummaa kahvia, hitusen kaakaota ja jonkin verran kaakaota kun kahvikuppiin lorauttaa, makuelämys on parempi kuin yksikään moccachino koko Telluksella. 


Olen siirtynyt Mansfield Parkista Likusteritielle ja haikeana muistellut muutaman vuoden takaista suosikkiuntani; olin isäpappani kanssa porostelemassa ja kerroin autuaallisen onnellisena haperolle, että pääsisin Tylypahkaan suorittamaan velhomaailman ihmeisiin perehdyttävän tutkinnon. Suureksi harmikseni heräsin kuitenkin aamulla kielihistorian luennolle muodonmuutosten, loitsujen tai tähtitieteen opintojen pariin sukeltamisen sijaan.

Olen mielikuvissani kuvitellut, että sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, kun eläkeikä kolkuttelee kulumien vaivaamia olkapäitäni, olisin vähän boheemi homssantuu, joka pukeutuisi liehuviin kaftaaneihin ja kietoisi päähänsä turbaanin. Olen ruvennut huntsimaan, että haluaisin ehkä sittenkin olla kuin neiti Marple. Onneksi minulla on toivon mukaan vielä muutama vuosikymmen aikaa päättää, haluanko olla suuri taiteilija vai kallistunko sittenkin nerouden suuntaan.

Olen jynssännyt ja puunannut keittiön putipuhtaaksi. On todella palkitsevaa ihastella keittiötä, jonka pinnat hohtavat niin kirkkaina, että melkein voisi peilata itseään tarkistaakseen, ettei ruoanmurusia ole jäänyt hampaisiin. 

Kesäkuun toinen viikko tuo mukanaan työjuttujen ja arkisten askareiden lisäksi viikonloppureissun kotikonnuille ja Suomi-neidon kainalosta hitusen pohjoisemmas - luvassa on sukulointia ja juhlahommia. Vaikuttaa siltä, että kesäkuusta tulee vallan hupaisa jakso. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti