keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Tuntureilla, festareilla ja Turun toreilla



Hitsit että kesä 2017 on toistaiseksi ollut suhteellisen siedettävä koitos.

Edellisestä blogiraapustuksestani on kulunut taas niin pitkä aika, että hätnäppiä muistin salasanani koko blogiin. Mutta kun minulla on ollut kiire elää ja nauttia mukavista hetkistä ja mahdollisuuksista, jotka kesä on pärstävärkkini eteen suvainnut tuoda. Luvassa onkin pitkällinen päivitystarina erään ihmisen kesästä.

Viime blogikierroksella höpisin juhannuksen vietosta kotikonnuillani ja niinhän siinä kävi, että vietimme todellisen reippailuloman; valloitimme Kellostapulin, möyrimme Kesänkijärven liepeillä ja huiputimme Kukaksen. Kävimme mykistymässä Pakasaivon äärellä ja naureskelimme piskille, joka oli koko juhannuksen töissä haistellen kisuroiden jälkiä lapsuudenkotini lähistöllä. Jos emme tuntureilla töpötelleet, olimme alati vaarassa - kas kun meillä päin on mukavasti kukkuloita ja mäennyppylöitä valloitettaviksi. Luonnollisesti söin aivan liikaa äitini loihtimia herkkuja, länttäsin hetkeksi ahterini nuotion äärelle ja vietin laatuaikaa läheisten seurassa. Luntakin oli vielä Keskisen lain tuntumassa. 

Piski tykkäsi erittäin paljon reissustamme. Vaikka ukkeli melkoinen kaupunkiurho on, paineli se metsissä kuin vanha tekijä konsanaan. Se hörähteli varsin tyytyväisenä päästessään valloittamaan tuntureita ja ihmetteli pöllämystyneenä pihalla jolkottelevia kisuroita. Ainut varjopuoli terrierin varpupitoisessa onnessa oli se, ettei se sangen hienovaraisista kerjäämisyrityksistään huolimatta saanut maistaa herkullisia juustosarvia, joita ruokapöydällä notkui, saati päässyt hieromaan kirsullaan tuttavuutta grillipöperön kanssa. Piski nautti suunnattomasti loputtomasta rapsutuspataljoonasta ja vapaudesta, jota se ei kaupungissa pääse kokemaan. Paluumatkalla koirapappa oli aivan uuvahtanut - ensimmäisenä kotipäivänä raukkanen nukkui kuin uppotukki. Se oli antanut kaikkensa.



Juhannuksen jälkeen ehdin juuri ja juuri käydä kotona kääntymässä ja pakkaamassa reppuni uudelleen ennen seuraavaa reissua. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Provinssissa. Onneksi seuralaisasiat olivat täydellisesti kunnossa ja sääalat suosivat meitä - aurinko porotti niin kuumasti, että musiikin tahdissa pomppiessa ja kurkku suorana hoilottaessa meinasi tulla tukalat oltavat. Provinssi oli ihan mukava kokonaisuus, vaikka enemmän tykkään klubikeikoista ja pitäydyn kernaasti loitolla ihmismassoista - kolme päivää ihmishälinän keskellä vei täydellisesti mehut. Loistava seura ja mahtava musiikki ovat kuitenkin aina plussaa (livemusiikki on aina parasta ja Hannan kanssa elely vielä parempaa). 

Sitä paitsi pääsin elämäni ensimmäistä kertaa näkemään Rautiaisen kera Niskalaukauksen. Luulin jo, etten koskaan tulisi näkemään yhtäkään Niskalaukauksen keikkaa elämäni aikana, mikä harmitti vietävästi - Niskalaukauksen tahdissa olen kasvanut aikuiseksi ja se on ollut yksi tärkeimmistä bändeistä minulle kautta aikojen. Sydämeni meinasikin keikan aikana pakahtua noin satatuhatta kertaa. Kun Rajaton rakkaus rupesi raikaamaan, taisi sydämeni heittää viisi volttia ja kaksikymmentä kuperkeikkaa silkasta riemusta. Myös In Flamesin keikka oli kertakaikkisen mahtava kokemus, vaikkakin ensimmäisen kahdenkymmenen minuutin ajan ihmettelin, alkaako varsinainen keikka koskaan. Mutta kyllä parasta kannatti odottaa. Vaikkei Dialogue with the Stars tai Jotuni kajahtanut Törnävänsaaressa, muistin taas, miksi In Flames on niin hyvä ja miksi haluan Andersin kanssa naimisiin. Kosketinpimputtelua ei tosin bändi tarvitsisi, koska yhtyeen omintakeinen ja vahva tyyli ei turhaa tiluliluttelua kaipaa. Joka tapauksessa kunnollista ja hyvää musiikkia oli Seinäjoella tarjolla, vaikka rokki on festareiden nimestä poistunut (toista on melusaasteen valtaamassa Ruisrockissa). 

Parhaimman keikan veti odotetusti Disco Ensemble, joka on yksinkertaisesti ehkä Suomen upein keikkayhtye. The Killers oli jees, ja Ultra Bran tahdissa oli kiva ulista. JVG:n keikalla järkytin kompikseni maailmaa osaamalla liian hyvin sanat. Jossain toisessa ulottuvuudessa olen todella katu-uskottava räppäri. 



Olen reissailun lisäksi tehnyt paluun nuoruuteeni hankittuani itselleni ihan täydellisen farkkutakin, kestinnyt vieraita ja haaveillut pavlovan leipomisesta. Olen hommannut itselleni liput Don Huonojen keikalle - uskomatonta, että Niskalaukauksen ja In Flamesin lisäksi näen tämän vuoden puolella donkkarit! Käteni tärisevät silkasta innosta. Vuosi 2017 on ehdottomasti musiikkihörhön näkökulmasta tarkasteltuna fantastinen. 

Olen myös hengaillut Turun toreilla kamujen, kuten Hannan ja yhden toisen höntin, kanssa ja todennut, että olen onnistunut haalimaan elämääni hyviä tyyppejä. Olen aina ollut sitä mieltä, että järkyttävän isoa ihmislössiä ei ympärilleen kaipaa, kunhan on muutama erityinen tapaus elämässä.  

Kaiken säpinän vastapainoksi olen saanut elämääni hitusen järjestystä jynssäämällä pirtin kesäkuntoon. Mikään ei ole parempi tapa saada pääkopassa surisevat mietteet edes vähän parempaan järjestykseen kuin siivousrätin kanssa heiluminen. On erittäin palkitsevaa katsella ikkunoista ulos niin että niiden läpi todella näkee ja ihastella loogisesti asetettuja linssilasagnelevyjä kuiva-ainekaapissa. 

Tänä kesänä olen pistänyt hetkeksi aivot lomalle ja antanut elämän ihan vähän viedä mukanaan. Yleensä haluan suunnitella ja miettiä mahdollisimman pitkälle toimintaani etukäteen, mutta välillä tekee kuulkaas hyvää astua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Kyllä aikuisuudesta ehtii nauttia arkenakin.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ja kuulostaa olleen mainioita hetkiä. :) Vaikka paikoin vilposet säät ovatkin olleet vähän haastavat tai jopa kohtalokkaat monille hyönteisille ja sitä myötä linnunpoikasille jne. niin en voi väittää, ettenkö itsekin olisi hyvin tyytyväinen siihen, miten epähelteinen tämä kesä on toistaiseksi ollut. Ei ole kauheasti tarvinnut tuskastella kuumuudessa. Ja kylmän alkukesän myötä ampiaispesiä syntyi harvinaisen vähän, joten senkin ongelman puolesta on ollut tosi rauhallista. (Olen ehkä allerginen niille ja inhoan kuumia kesiä, jolloin niitä on joka puolella.) :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuntureilla on aina toella kaunista (ja tämä kesä on ollu oikein rattoisa). :) Mie olen vissiin ollu tänä kesänä hellemagneetti - hilpaisin Kolariin ja kuumuus iski vasten naamaa. Kipaisin Seinäjoelle, ja lämpöaalto tervehti minua. Palasin Turkuun ja niin tuli läkähdyttävä tukaluus. :D Mutta kuten mainitsit, moni eliölaji ei tykkää helteettömyydestä, joten pitäisi kuumimpinakin päivinä muistaa olla valittamatta (vaikka viileä ilmanala on parasta).

      Todettakoon maailmaa syleilevän positiivisesti, että sopivasti lämpöä ja viileyttä kun piisaa, kaikki on tyytyväisiä. :D

      Poista