keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Banaaniletut

Tykkään banaanista ja erityisen paljon tykkään lätyistä. Teoriassa kahden herkun, banaanin ja lätyn, yhdistelmä kuulostaa sangen hyvältä, mutta jotain teorian ja käytännön välillä tapahtuu ja lopputulos on lähinnä jotain-vähän-sinne päin. Banaanilättyjä olen kokeillut väkertää useampaan otteeseen, mutten ole ollut kertaakaan vakuuttunut banaanikekosten erinomaisuudesta. Olen testannut jauhottomia (tuloksena kumisia ja kummallisia lättyjä) ja jauhollisia versioita (plääh), mutta sitä oikeaa reseptiä ei ole tullut vastaan. 

Koska banaanilättyset ovat suoranaista terveellisyysruokaa ja haluaisin niistä tykätä, olen halunnut antaa niille mahdollisuuden päästä osaksi elämääni. Vatsani on aina myötämielinen saamaan hyvää sisältöä elämäänsä.
Noh, tuumasta toimeen ja lätty lätisemään, totesin, ja kaivoin taikinakulhon kaapista. Ja kohta naaman edessä oli kasa lättyjä, jotka maistuivat jopa ihan siedettäviltä.


Banaanilätyt

1 banaani
2 kananmunaa
1,5 dl mantelijauhetta
1,5 tl kanelia
ripaus inkivääriä
1 dl mantelimaitoa
öljyä paistamiseen

Banaani mörssätään haarukalla mössöksi kulhossa ja kananmunat sekoitetaan banaanien joukkoon. Kulhoon lisätään kuivat aineet ja viimeiseksi maito. Sitten vaan sekoitetaan kaikki ainekset sekaisin, ja taikinan annetaan turvota noin vartin.

Lättysten paistossa ei kannata kuhnailla, varsinkin jos tekee pieniä plänttejä. Lättyjä paistetaan mieluummin miedolla lämmöllä kuin tulikuumana hehkuvalla hellalla sen verran, että ne ehtivät saada kullanruskean pinnan.


Lettuset lienevät parhaimmillaan esimerkiksi maapähkinävoin kruunaamina, jätskivuoren piilottamina tai vaikkapa vaahterasiirapilla kuorrutettuina, mutta omalle lautaselleni päätyi vähän marjoja. Tietenkin valmiiden lättyjen kaverina voi tarjoilla vaikkapa suklaa- tai kinuskikastiketta tai hedelmäsalaattia - olen joskus maustanut myös luonnonjogurtin kanelilla ja lorauttanut sitä lättyjen päälle. 

Ihan kelvollisia lätyt olivat, mutta täytyy sanoa, että koostumukseltaan lätyt eivät yllä peruslättyjen tasolle - jotain omituista banaanijutuissa edelleen mielestäni on. Tykkään banaanista ja erityisesti tykkään lätyistä, mutta ehkä tykkään niistä eniten erikseen. Toki jatkossakin herkkuhampaan kolottaessa saatan pistää pannun kuumaksi ja väkertää banaanilättyjä tai suosiolla elämän eliksiiriä eli vohveleita.

Jos jollakulla on takataskussa ihan loistavien banaanilettujen ohje, olen pelkkänä korvana ja otan vinkkejä mielelläni vastaan!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kolme hyvää asiaa

Sanniksen blogista löytyi kiva postausidea: hän poimi kolme hyvää asiaa elämästä. Tästä innostuneena päätin törkeästi pölliä idean ja niin ikään listata mukavia asioita leppoisan sunnuntain kunniaksi. 


Kolme hyvää asiaa päivässäni

Hyvä ja hikinen aamutreeni. Olen ehdottomasti aamuliikkuja - ihailen ihmisiä, jotka pystyvät työpäivän päätteeksi hiippailemaan salille, mutta itse olen vähän kuin animaagi ja muutun illan tullen lahnaksi. Kun hiki virtaa aamutuimaan, saa koko päiväksi mukavasti energiaa, ja vaikkei illlasta jaksaisikaan lähteä painelemaan lenkille, on jo liikuntaosio suoritettu. Ja toisaalta onhan se ny kiva juttu, että heti aamusta on hehkeimmillään, kun couperosa ja hikikarpalot ottavat naamasta vallan. 

Toinen miellyttävä seikka päivässäni on tietysti olympialaiset. Pitäähän nyt oman liikunnan vastapainoksi myös huolehtia sohvan ikävästä ihmisen luo ja lämmittää sitä! Kohta onkin aika seurata Norjan mitalitilaston karttumista hiihdossa ja katsoa Kimmo Timosta Suomen ja Ruotsin välistä kiekkotaistoa. Koska pirtissäni ei ole telkkaria, olen kutsunut itseni kaverin luokse kylään - onneksi siis on olemassa telkkarillisia penkkiurheiluihmisiä ja myös Yle Puhe, jotta miesten kiekkomatsit eivät jää kokematta.

Voidaanko tämän päivän hyväksi puoleksi laskea eilinen reissu mäyräkoirapentujen luokse? Kävin paijaamassa noin kuukauden ikäisiksi ehtineitä mäykkypulleroita - voi luoja, kuinka sydämeni oli pakahtua pulleiden pentumassujen vallatessa näkökenttäni sekä pienten möllyköiden vinkuessa, tapittaessa ruskeilla silmillään ja köpötellessä pikkuruisilla töppötassuillaan syliini. On aika absurdi tilanne, kun pulleroisten nakkipentujen muodostama armada hyökkää yhtä aikaa vaatimaan massurapsutuksia. 



Kolme hyvää asiaa minussa

Ai saako tässä kohtaa oikein luvan kanssa kehua itseään? No täältä pesee!

Olen ensinnäkin varsin huumorintajuinen ja sulostutan ympäristöäni kekseliäillä ja sangen lennokkailla letkautuksillani.

Liikunta on minulle henkireikä ja tärkein harrastus, ja olenkin hätkähdyttävän taitava ja erittäin sulavaliikkeinen. Tanssiessani muistutan talviunilta herännyttä karhua, ja koordinaatiokykyni on yhtä hyvällä tasolla kuin hietikkoon päätyneellä ahvenella.

Muistini kyky elää irrallista, täysin tahdostani riippumatonta elämää kehossani, on riemastuttavan harvinaislaatuinen ilmiö. Muistan esimerkiksi ihka ensimmäisen koulureppuni (siinä oli hieno norsu), Nylon Beatin sanoituksia ja mummolani puhelinnumeron, jota ei ole ollut olemassa kahteenkymmeneen vuoteen. Sen sijaan en yleensä muista, mikä päivä on menossa.


Kolme hyvää asiaa elämässäni

Asun valtiossa, jossa minulla on vapaus päättää omista asioistani, eikä minun tarvitse pelätä esimerkiksi ulkona liikkumista tai itsekseni asumista. Minulla on mahdollisuus valita vapaasti valita koulutukseni, asuinsijani ja lempikarkkini lähikaupan karkkiosastolta.  
 
Minun ei tarvitse matkustaa Intiaan hakemaan mielenrauhaa, vaan saavutan sen tarpomalla lähivaaroissa kotiseudullani. (Tosin samalla summalla, jonka VR:lle joutuu reissun yhteydessä pulittamaan, pääsisi varmasti Goalle, mutta se on eri juttu se.) 

Aika moni on varmasti sitä mieltä, että oma äiti on paras äiti, ja minullakin on maailman ihanin äiti. Ylistän äitiäni noin joka toisessa postauksessani, mutta hän on minulle todella tärkeä ihminen. Hän kannustaa, neuvoo ja kuuntelee, ja lisäksi hänellä on taito tehdä pehmeimmät villasukat ja vähän omituinen huumorintaju.



Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Tälle vuodelle on luvassa kivoja reissuja. Enimmäkseen suuntaan tietenkin kotikonnuilleni, mutta mahdollisesti kotimaan rajojen ulkopuolellakin tulee piipahdettua. Kotimaan matkailu on arvokasta - miksi paeta jatkuvasti mahdollisimman kauas, jos kotimaassakin on henkeäsalpaavan kauniita maisemia?

Olen innostunut pienen luovuustulpasta seuranneen tauon jälkeen kokkailuhommista ja ruvennut rohkeasti kehittelemään erilaisia viritelmiä. Jotkut kokeiluistani ovat vähän turhan outoja, mutta aina pitää testata voidakseen hehkua onnistumisen gloriassa. Keittiössä ego on i-s-o. 

Olen oivaltanut, että realismi on hyvä ilmiö, mutta negatiivisuus on pöljää. Tässä on vielä roimasti työstämistä, mutta eteenpäin on suunta.


Kolme hyvää asiaa blogissani

Blogini kautta olen tutustunut kivoihin ihmisiin ja oivaltanut uusia ajatuksia - vuorovaikutus ja samanhenkisten ihmisten kanssa jutustelu ovat blogin pitämisen plussapuolia. 

Blogissani voin vuodattaa luontoon liittyviä ajatuksiani, hehkuttaa kolarilaisia maisemia ja höpistä taianomaisen kauniista metsiköistä, joissa varmasti asuu menninkäisiä. 

Blogi on eräänlainen päiväkirja, johon voi rustata sattumuksia. Muistini omaperäisyyteen viitaten moni tapahtuma saattaisi mennä hukkaan tärkeämmän tiedon, kuten ysärimusiikkitietämyksen, viedessä muistikapasiteetista tilaa. 


Mitä hyvää teidän sunnuntaihinne kuuluu? 

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pinaattipesto eli pinaatti-avokadotahna


Välillä saan keittiössä häärätessäni todellisia neronleimauspuuskia. Usko omiin kykyihini on köksäpuuhissa lähes rajaton,  ja mielikuvissani olen oman elämäni huippukokki, joka osaa luovasti viritellä uskomattoman herkullisia, mielikuvituksellisia ja näyttäviä ateriakokonaisuuksia. Filosofiani ruoanlaitossa on, ettei reseptejä suinkaan tarvitse noudattaa - olenhan huikaisevan lahjakas soveltamaan. 

Vaikka olen luonnollisesti ylitsepääsemättömän nokkela kokkaaja, toisinaan egoni kokee pienen kolauksen ruokaviritelmieni mentyä pikemminkin päin mettää kuin maaliin. Epäonnistumisista ei kuitenkaan tässä kohtaa ole tarkoitus puhua. Eikä epäonnistumisia tietenkään keittiössäni ikinä koskaan milloinkaan tapahdu.

Illat ovat varsin otollista aikaa huikaisevan neronleimauspuuskan huipentumiseen. Eräänä iltana, kun olin tyhjentänyt varastostani viimeisen pestopurnukan, iski puuskahuuma ja päätin väsätä mössöä lisää. Pesto näet kuuluu olennaisesti jääkaappini varustukseen, sillä elämä ilman vihreää mönjää on kuin suklaarasia, josta parhaimmat suklaat on jo napsaistu ja tilalle on jäänyt vain surullinen ja pahalta maistuva marmeladiklöntti. Basilikaa ei varastossa ollut, mutta kaappien kätköistä löytyi pinaattia, kurpitsansiemeniä, sitruuna, neitsytoliiviöljyä ja avokadoa. Tuumasin, että moisilla aineksilla varmasti saa maittavan epäpeston kasaan.

Siitä se ajatus sitten hiljalleen muotoutui, ja niinpä virutin pinaatinlehdet, nostin tavarat pöydälle ja otin aineksista kuvan. Varoitus juonenpaljastuksista: lopputuloksesta tuli vallan mainio (leijun vieäkin onnistumiskuplassa). Eipä sillä, että olisin epäonnistuneista mössöistä rohjennut blogitekstiä raapustaa.


Pinaatti-avokadotahna

150 g tuoreita pinaatin lehtiä
2 kypsää avokadoa
1 - 1,5 dl (oliivi)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 dl kurpitsansiemeniä
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus pippurisekoitusta

Kurpitsansiemeniä paahdetaan aivan lyhkäinen hetki pannulla ja niiden annetaan vetäytyä pienen tuokion ajan. Avokadot puolitetaan ja sisukset kipataan kulhoon. Mukaan heitetään virutetut pinaatinlehdet, silputut valkosipulinkynnet, oliiviöljy sekä mausteet. Lopuksi myös kurpitsansiemenet lisätään kipposeen, ja kaikki ainekset survaistaan sekaisin sauva- tai tehosekoittimella huolellisesti läpi. Valmis seos on tasainen ja kauniin vihreä töhnö.


Sitten vaan herkuttelemaan! Toki tahnan voi tunkea lasipurkkiin ja pistää jääkaappiin odottamaan syömistä - herkku säilyy hyvänä viileässä muutaman päivän, enintään noin viikon.

Tahna on herkullinen leivän tai vaikkapa näkkärin päällä, mutta sitä kannattaa hyödyntää myös pasta-annoksen väripiristyksenä tai vaikkapa juuresdippinä. Maultaan pinaatti-avokadomömmö on raikas, ja suosikkimausteita lisäilemällä saa sävyä herkutteluelämykseen. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla sitruunan sijaan limeä, ja muiden siementen tai pähkinöiden lisääminen mössöön voisi toimia.

Tähän päättyy tahnakauden toinen osa. Ensimmäisen linssipitoisen tahnaosan pääsee lukaisemaan täältä

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Helmikuun ensimmäinen viikko

Se olisi  sitten taas yksi viikko paketissa.

Tällä viikolla minulla on ollut karvainen hoidokki seuranani, joten viikko on vierähtänyt mukavasti popcornilta tuoksuvia tassuja haistellen, puoliluppakorvia läpsyttäen ja maailman suloisinta massua rapsuttaen. Onni on yhtä kuin aamulla tyytyväisenä maiskutteleva pappahurtta, joka tuijottaa ruskeilla silmillään niin herttaisesti, että sydän pakahtuu lämmöstä. Koirat ja erityisesti vanhat terrieriherrat ovat kivoja otuksia.

Olen nauttinut pakkasesta. Tänä vuonna en ole hirveästi pyöräillyt töihin, vaan olen vähän vahingossa alkanut nauttia rennosta kävelystä sorvin ääreen ja takaisin. Talvipyöräily on edelleenkin mielestäni loistavaa puuhaa, mutta reitilläni on sen verran liukasta, että kävely on kaltaiselleni ammattilaiskolholle turvallisempi vaihtoehto. Toisaalta täytyy todeta, että kävelyssä on jopa oma hohtonsa - pyöräillessä pääsee nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen, mutta kävellessä ehtii rauhoittua ja kuunnella hyvää musiikkia. Ja mikä parasta, aivot saavat happea. Kun nököttää päivän sisätiloissa, keho suorastaan huutaa ulkoilua, joten hyötyliikunta on erinomainen tapa saada päivään sekä ruhon liikuttamista että virkistystä aivoille.



Yksi viikon kohokohdista on tietenkin olympialaisten käynnistyminen. Meinasi käydä köpelösti, ja meinasin unohtaa täydellisesti koko kisahuuman, mutta onneksi olen päässyt maailmankartalle mukaan ja ruvennut viettämään rankkaa penkkiurheilijan arkea. Tästedes kaikki lenkkipuuhat, tapaamiset ja menot täytyy luonnollisesti sovittaa olympialaisten mukaan.

Eniten olen tänä vuonna odottanut hiihtoa ja jääkiekkoa - yllätys! Olympialaisten aikaan myös muutoin uinuva curling-nörttini syttyy liekkeihin, sillä on jotain hyvin kierolla tavalla kiehtovaa katsella pikeepaidat päällään luutaa heiluttavia ihmisiä, jotka epämääräistä kivimöhkälettä siirrellessään liukuvat niin sulavasti, ettei lonkankoukistajien liikkuvuudessa ole moittimista.

Lauantaina hiihtopuolella kisat käynnistyivät mallikkaasti suomalaisnäkökulmasta tarkasteltuna - Pärmäkosken pronssi ilahdutti penkkiurheilijaa, mutta niin teki myös melkein suomalaisen Charlotte Kallan voitto. Eikä maailmani romahda, vaikka hopeasijan meni Pärmäkosken edelle ehtineelle norjalaisurheilijjalle. Hänellä on nimittäin uskomattoman upea ja tyylikäs etunimi.


Samaisena päivänä innostuin väkertämään punajuurimollukoista vähän sitä sun tätä. Haluan mieluusti varata jokaiseen viikkoon päivän, jolloin kokkailen jonkinlaista ruokaa pakasteeseen pahan päivän varalle. Tämän viikon teema oli siis punajuuri, josta väsäsin muun muassa pihvejä ja  pähkinäisiä välipalapatukoita, jotka maistuivat ihan hyviltä, vaikka kuulostavat ehkä omituisimmalta pöperöltä koskaan. Ohjeena käytin lähinnä improvisaatiota ja seikkailumieltä, mutta välillä on tyydyttävää söheltää keittiössä ilman sääntöjä ja heittäytyä hitusen lapseksi.

Tälle päivälle suunnitelmissa on olympiahuuman ohella urheilla, rentoutua luonnonhelmassa, syödä hyvää pöperöä ja valmistautua uuteen alkavaan viikkoon. Kuvat ovat muuten perua viime viikkoiselta reissulta Katariinanlaaksoon, mutta luminen maisema ja jäätynyt kirsuparta voisivat kuvata osuvasti myös kuluvan viikon tapahtumia.

Onko olympiakuume päässyt jylläämään teidän pirteissänne?

torstai 8. helmikuuta 2018

Avokado-linssilevite leivän päälle


Minulla on varsin tahnainen kausi elämässäni menossa. Kaikki lähti siitä, että halusin leivän päälle jotain muuta kuin juustoa ja sattumanvaraisen kasvisläjän. Näinä hiilihydraattikammon ja toisaalta proteiinivillityksen valtaamina aikoina voisin paasata leivän (kohtuullisen) syömisen puolesta loputtomiin, sillä kuitupitoinen leipä on varsin hyvä ja ravitseva välipala. Uskon vakaasti vanhaan ajatukseen, jonka mukaan leipä ei sinänsä ole ihmiselle epäterveellistä mussutettavaa, mutta leivän ja myös täytteiden laatu ratkaisevat. Leipä ei tietenkään korvaa kunnon ateriaa (köh, terveiset eräälle leivän suurkuluttajalle), mutta se on mainio ravintokuidun lähde.

Paluu itse aiheeseen. Halusin kehitellä ruisleivän päälle jotain ravinteikasta, herkullista ja helppoa, joten tein selvityksen ruokavarastooni ja aloin huntsia, mitkä ainekset voisivat toimia yksiin. Kuiva-ainekaapista löytyi linssipaketti, siemensekoitusta, öljyä ja mausteita. Pöydällä nökötti vähän nuutunut ja ylikypsäksi ehtinyt avokado.

Tuumasin, ettei auttanut muu kuin kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Koska rohkea rokan syö ja keittiössä mielikuvitus puhkeaa rehottamaan kuin nätti basilikanippu konsanaan, innostuin survomaan kulhoon vähän sitä sun tätä.


Avokado-linssitahna

1 kypsä avokado
2 dl kypsiä linssejä (linssit kypsennetään linssipaketin ohjeiden mukaisesti, mutta toki voi käyttää myös valmiiksi keitettyjä linssejä)
2 valkosipulinkynttä
reilu1 dl siemensekoitusta
ruokalusikallinen oliiviöljyä
ripaus pippurisekoitusta
(ihan pieni hyppysellinen timjamia tai muuta kivaa maustetta)
puolikkaan sitruunan mehu


Avokadon sisus puserretaan kippoon, ja avokadon seuraksi lisätään kypsäksi keitetyt ja jäähtyneet linssit. Siemensekoitus huljautetaan kyytiin ja sekoitetaan sauva- tai tehosekoittimella tasaiseksi mössöksi. Kulhoon nakataan pieneksi silputut valkosipulinkynnet, öljyloraus, kokin himoitsemat mausteet sekä sitruunanmehu. Lopuksi lopuksi koko satsi pistetään kokin valitsemalla härvelillä sekaisin. Itse tykkään jättää mössöön vähän purutuntumaa, enkä niuhota survomisen suhteen.

Tahnaan kannattaa rohkeasti testata mausteita, joihin on itse mieltynyt. Mössö on varsin mainio levite leivän päälle - itse valitsen mahdollisimman tumman leivän, jonka päälle ensin levitän avokado-linssitahnan, nakkaan mukaan kourallisen pinaatinlehtiä ja lopuksi tomaattia tai paprikaa. Valmiista tahnasta saa leivän päälle levitettyä ainakin kuusi erittäin runsasta leviteannosta, ja tahna säilyy (lasipurkissa) muutaman päivän jääkaapissa.

Lopputulos näyttää jokseenkin epäilyttävältä, mutta mössö toimii levitteenä leivän päälle, ja miksei sitä voisi hyödyntää esimerkiksi pastatöhnönä sekä juuresten ja kasvisten dippinä tai kastikkeena.

Mitä te, ihmiset, laitatte leivän päälle?

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tammikuun tapahtumia


Minulla on ollut tapana koostaa viikona aikana kertyneet jutut yhdeksi postaukseksi ja makustella arkea sunnuntaisin. Tällä kertaa sunnuntaisen sepustuksen aiheena ei ole niinkään yksittäinen viikko, vaan vuoden ensimmäisen kuukauden tapahtumien kertaus.

Yleensä tammikuut menevät lähinnä Turun pimeyttä vastaan taistellen, mutta tänä vuonna on ollut ihan hyvä fiilis aloittaa uusi vuosi. Turussa on jopa lunta ollut havaittavissa - kuinka paljon energiaa ihminen voikaan saada ohkaisestakin lumikerroksesta! Huurrepeitteen saaneet puut tuovat pehmeyttä maisemaan, ja taivaalla hehkuvat hennot pastellisävyt hurmaavat kauneudellaan. Talvi voisi minun puolestani jatkua Turussa mieluusti huhtikuuhun asti, enkä lainkaan pistäisi pahakseni, vaikka lunta tupruttaisi huomattavasti lisää. On niin kaunista, kun maa hohtaa valkeana. Sitä paitsi lumi tuo pimeyteen kirkkautta ja valoa, jotka tekevät mielelle ihmeitä.


Tammikuu lähti mukavasti ryminällä liikkeelle, ja sama tahti jatkui kolmekymmentäyksi päivää.  Jottei totuus pääsisi unohtumaan, ahterini on toki ollut varsin monen tunnin ajan liimaantuneena työmaalle raahaamani tasapainotyynyn päällä. Töissä on ollut ihan älytön häslinki päällä, mutta muutenkin on ollut kalenterissa jos vaikka minkälaista ohjelmaa. On ollut kaveritärskyjä, kahvitteluhetkiä, rentoja kokkailuyrityksiä, lukutuokioita, jäätilanteen tutkimista Ruissalossa ja tulevan pohtimista. Olen luonnollisesti tunkenut mahdollisimman paljon urheilullisia aktiviteetteja kalenteriini ja nauttinut hyötyliikunnasta. On piisannut huikeita keskusteluja, villejä pohdintoja ja työasioiden huntsimista.

Olen hurahtanut oman kalenterin väkertämiseen ja alkanut rustata konkreettisia tavoitteita sekä viikkokohtaisesti että koko vuodelle. Olen ollut aina sitä mieltä, että unelmointi on erittäin tärkeää eikä siitä ole luopuminen, mutta välillä tuppaa unohtumaan, että unelmia kohti voisi pyrkiäkin muutenkin kuin unimaailmassa. Konkretisoitumatta jäävän unelmoinnin sijaan voi pienin askelin edetä kohti tavoitteitaan - olen huomannut, että niinkin pieni ja yksinkertainen juttu kuin unelmien rustaaminen kirjalliseen muotoon auttaa jäsentämään tulevaan kohdistuvia ajatuksia. 


Yksi tammikuun hauskimmista tapahtumista oli Biodellyn, turkulaisen luonnonkosmetiikkaan erikoistuneen putiikin, tiloissa järjestetty kiva luonnonkosmetiikkailta. Läksin illanviettoon Marin peesissä, ja hyvä niin - paikalla oli kiehtovia ihmisiä, ja tietenkin tarjolla oli rutkasti tietoa luonnonkosmetiikasta. Mikäpäs oli erilaisia tuotteita tutkiessa ja Marin jutuille hihitellessä - tyyppi muun muassa selvitti, kuinka oli luullut Asikaista mieheksi, ja Salamatkustajan kanssa puhuimme porukalla poroista. Oli mukava ilta!

Toinen sydänkuvat silmiini lisännyt tapahtuma oli Bloodred Hourglassin loistava keikka Gongissa. Olen häpeäkseni tiennyt koko bändin olemassaolosta vasta kuukauden päivät, mutta metallin ystäville tiedoksi, että reipasta ja iloista rytmimusiikkia soittava Bloodred Hourglass on oikein mukava tuttavuus. Kannattaa käydä bändin keikalla!

Jossain kohtaa viime vuonna repäisin ja innostuin liittymään vuosien jahkaamisen jälkeen Instagramiin. Aikansa otti juntilla päästä jyvälle koko konseptista, mutta sittemmin olen oivaltanut, kuinka hauska systeemi onkaan kyseessä. Jos siis mettä- ja poropainotteinen kuvapläjäys kiinnostaa, minut löytää nimellä @mmasrit kuvamaailman syövereistä. Varautukaa upeuteen!

Kuinka tammikuu on lähtenyt teillä käyntiin?

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Viikonloppuna



Viikonloput on keksitty siksi, että ihminen saisi parin päivän ajan miettiä muitakin juttuja kuin töitä, aikatauluja ja arjen pyöritystä. Maanantaista perjantaihin saa selviytymisvietin avulla selvitettyä ruuhkaiset päivät, mutta lohduttaudun ajatuksella, että viikossa on kaksi päivää, jotka voi omistaa kaikelle kivalle säheltämiselle tai ihan vaan olemiselle, jos vaan se suinkin on mahdollista. Mieluusti kömmin jonnekin päin mettää rauhoittumaan  - tämä on kaikille juttujani lukeneille varmasti suuri yllätys -, mutta hyvässä seurassa muunkinlainen ohjelma käy. Koska viikonloppuvapaan käsite ei läheskään aina ole kuulunut elämääni, nautin täysin siemauksin kahden säännöllisen vapaapäivän yhdistelmästä.

Viime viikonlopulla sääolosuhteet eivät olleet kovinkaan kummoiset, joten mettäpörrönä laukkominen vaihtui vähän erilaiseen ohjelmaan. Perjantaina olin hurja ja aloitin vapaa-ajan jakson väsäämällä muhkean keon banaanilättyjä. Satsista tuli aivan siedettävä, joskin taidan jatkossakin mutustaa banaanin banaanina ja lätyt lättyinä. Banaanilättyjen koostumus ei vaan oikein ole makuuni, mutta annoin kuitenkin lättysille mahdollisuuden, ja kieltämättä ne saattoivat kadota aika nopsaan kuorruttamaan sisäelimiäni.

Lauantaina oli Marin kanssa suunnitelmissa viettää yhdessä rento päivä, johon ei mahtuisi ajatustakaan kiireestä, vaan mukavaa hääräilyä kylillä. Noh, taisin minä suoritusvimmaisena jossain vaiheessa vähän kurkata kelloon, mutta hillitsin kuitenkin luontaista taipumustani juosta paikasta toiseen pää kolmantena jalkana ja jopa keskityin hetkeen. On kuitenkin harvinaista, että ehdimme viettää laatuaikaa yhdessä ilman, että jompikumpi joutuisi kiirehtimään johonkin päin maailmaa. 


Aloitimme kaupunkikiertelymme taidemuseosta. Museon ensimmäisen intendentin, Victor Westerholmin, kaudella museoon hankittujen teosten ja muutaman silloisesta kokoelmasta uupumaan jääneen maalauksen muodostama näyttely Toteutuneita unelmia ja toteutumattomia oli varsin vaikuttava kokonaisuus kotimaisine ja pohjoismaisine helmineen. Erityisesti minua kiehtoi Albert Edelfeltin teos Ristiäissaatto, mukaelma kovin melankolisesta Lapsen ruumissaatosta, joka on Turunmaalla vierailulla 11. helmikuuta asti. Myös suosikkitaiteilijani Akseli Gallen-Kallelan Akka ja kissa oli ajatuksia herättävä, mutta niin taisi olla suurin piirtein ihan koko näyttely.

Kiehtova oli myös Rut Bryk: Taikalaatikko. Rut Brykin modernit, jopa hitusen naiivit ja sävymaailmaltaan upeat keramiikkateokset olivat kuin satukirjoista poimittuja - myöhempi tuotanto taisi hempeän satumaiseman sijaan tosin olla Tähtien sodan rekvisiittaa.

Kun museohommat oli saatu pakettiin ja taidenälkä tyydytetty, kahvihammasta kolotti ja maha kaipasi hengenravinnon lisäksi kunnon pöperöä. Siispä siirryimme mussuttamaan ja porisemaan kuin puurokattilat konsanaan omia juttujamme. Turussa asumisessa on se hyvä puoli, että ravintoloita ja kahviloita kyllä piisaa. Monessa kahvilassa on todella viehättävä ja kodikas sisustus, joten hitusen liian pitkäksi venähtävä kahvituokio silloin tällöin antaa ravintoa ruhon lisäksi myös estetiikan nälkään. 


Lauantain ehtoopuolella Mari teki pitsaa. Kyllä kelpasi vieraan vedellä kaksin käsin herkkua naamaan ja seurata sivusilmällä Putousta. Oli rentouttava ilta ja ihan koko päivä!

Sunnuntaina puolestaan oli varsin laiska päivä, johon kuului kävelyä, asioiden hoitamista ja lukemista. Sellainen sunnuntai saakin olla, vähän lötkö ja fletku. Koska olen itsestäänselvyyksien hokemisen ammattilainen, haluan jakaa suuren oivallukseni: ihminen tarvitsee lepoa. Minulla on tapana vouhottaa ja hermoilla ihan kaikkea mahdollista, mutta välillä on hyvä olla päiviä, jolloin ei ihan oikeasti ole pakko suorittaa.

Kuinka tarpeeseen lempeä viikonloppu tulikaan - uusi viikko on käynnistynyt melkoisella hoppumenolla työmaalla, mutta tammikuun viimeisestä viikonlopusta sain mukavasti energiaa kiireisiin. Ja mikä parasta, onneksi aivan nurkan takana on jo uusi kaunis kahden päivän vapaus. 

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Pessimistipeikon taklaamisesta

Elämässä tapahtuu kummallisia asioita, mutta muutama asia on varma. Vaikka mitä yhden pienen ihmisen pääkopassa sattuisi kuhisemaan, päivät liukuvat toiseen ja maailmankaikkeus jatkaa toimintaansa. Vuodenajat vaihtuvat, kuukaudet muuttuvat hirvittävän nopeasti toiseen, kauppojen karkkivalikoimista on vaikea poimia oma suosikki ja kofeiinin tarve aamuisin on vakio. Mutta pientä kulkijaa välillä hämmästyttävät, kummastuttavat maailman ihmeelliset asiat. Se on ihan hyväksyttävää.

Joskus saattaa käydä niin, että elämä junnaa paikallaan ja mikään ei muutu, vaikka niin toivoisi. Sitten yks kaks jonakin päivänä alkaa outojen tapahtumien sarja, jolle ei loppua meinaa näkyä. Pikkuisista lumihiutaleista muodostuu lumikekosia, jotka puolestaan paisuvat lumivyöryksi. Tai ainakin nivusiin asti ulottuvaksi hangeksi.


Viime vuoden aikana sattui ja tapahtui niin paljon kaikenlaisia asioita, että halusin saada rauhassa murehtia ja surra sekä myös toisaalta pitää tiukasti itselläni muutamat valonpilkahdukset, jotka soivat rutkasti iloa planeetalla talsimiseen. Minulle vuosi 2017 ei ollut ihan onnellisin mahdollinen vuosi, vaan lähinnä ikävien uutisten suma. Alkuvuodesta käynnistynyt kummallisuuksien vyyhti huipentui siihen, että loppuvuodesta alkoi tuntua, että ikäviä uutisia oli tullut jo vähän liikaa. 

Joskus saattaa käydä niin, että mukava harrastus jää hetkeksi taka-alalle muiden mietteiden vaatiessa enemmän aivostossa alaa. Näin on käynyt blogin pitämisen suhteen - en ole päivittänyt blogiani kunnolla vissiin muutamaan kuukauteen saati vieraillut blogeissa makustelemassa herkullisia ajatuksia. En ole halunnut vyöryttää blogin täydeltä itkuvirsiä ja itsesäälin täyteisiä valitusulinoita, sillä haluan blogini toimivan jatkossakin mukavien asioiden kokoelmana, johon voin rustata arkisia, ilahduttavia asioita. En ole halunnut blogini muuttuvan kitisemiskanavaksi. Blogi on ollut minulle hengähdystauko, mutta viime aikoina olenkin kaivannut hengähdystauon blogista. Toisaalta on ollut sellainen olo, että hengähdystauko ihan kaikesta (mitenkään melodramatisoimatta yhtään) on ollut tarpeen, jotta olen voinut alkaa rakentaa elämäni palapeliä uudelleen.


Olen taipuvainen negatiivisuuteen ja suhtaudun muutoksiin lievästi sanottuna varauksellisesti - mahdollisuuksien sijaan tuppaan usein näkemään uhkia. Olen kuitenkin viime aikoina pohtinut paljon sitä, että negatiivisuuden kehään jämähtämällä ei voita yhtään mitään. Negatiivisuus ja pessimismi imevät ihmisen kuiviin, joten pitäisi osata olla kiitollinen elämän pienistä kivoista jutuista ja ihmisistä, jotka jaksavat piristää ja kannustaa eteenpäin, vaikka mitä kakkaa taivaan täydeltä maahan valuisi. Kliseistä, mutta niin totta.

Lisäksi aika on onneksi armelias ja auttaa kampittamaan selkään potkivan pessimistipeikon. Tai ainakin vähän tökkimään sitä, jotta mölypeikon saa edes välillä hiljaiseksi. En yleensä kannata väkivaltaa, mutta pessimistipeikon kohdalla olen valmis aktiivis-aggressiivisuuteen.

Aikansa kun surussa piehtaroi ja märehtii omia murheitaan, alkaa jo oma murehtiminen tympiä itseäkin, sillä kuka nyt jaksaa ihan mahdottoman pitkään kuunnella pääkopassa tapahtuvaa pessimistisyyden jumputusta? Sama ilmiö toteutuu monen hyvältä vaikuttavan telkkarisarjan kohdalla - aluksi on mukavia juttuja, mutta mitä pitemmälle sarja etenee, sitä enemmän katsojia yritetään houkutella toljottamaan sarjaa keksimällä hahmoille vaikka minkälaisia ikäviä, jopa hitusen liian korneja sattumuksia. Lopulta sarjaa ei edes tee mieli seurata, sillä joka tapauksessa suosikkihahmoille tapahtuu kuraa (malliesimerkki on Greyn anatomia, joka alkoi joskus kolmisensataa vuotta sitten hauskasti mutta muuttui puisevan ontoksi negatiivisuuden ylistykseksi). Sama tapahtuu myös aivoissa: samaa tylsää filmiä ei jaksa seurata loputtomiin, vaan lopulta täytyy osata muuttaa ajatustensa suuntaa. Tai edes yrittää tehdä niin.


Viime vuosi oli monella tapaa kasvamisen vuosi. Olen tajunnut, että välillä pitää uskaltaa irrottaa menneestä voidakseen kehittyä. Välillä on syytä myös pysähtyä miettimään omaa toimintaansa ja ottaa virheistä opikseen. Välillä on hyvä tajuta, että omat murheet tuntuvat tietenkin kovin suurilta ja vähän ehkä kohtuuttomilta, mutta loppujen lopuksi ne ovat mitättömän pieniä maailmankaikkeudessa.

Elämässäni on ihania ja luotettavia ihmisiä. Kotiseudullani on kaunista. Uudessa kodissani on katto, lattia ja riittävästi seiniä. Vettä kulkee hanoista, ja sähköäkin on saatavilla. Jääkaapissa on ruokaa. Perusasiat ovat siis kunnossa. Tähän ajatukseen olen viime aikoina tukeutunut. Että minulla on kuitenkin perusjutut kunnossa. Asiat ovat ihan hyvin. Vaikka mitä tapahtuu, elämä jatkuu. Vuodenajat vaihtuvat, kuukaudet kuluvat, päivät muuttuvat, tunnit kiirehtivät. Helppo olisi antaa ikävien juttujen viedä mennessään, mutta aikansa kun murheissaan velloo, on aika yrittää ponnistaa eteenpäin ja pistää elämä tavalla tai toisella järjestykeen.


Elämä on paikka, jossa tapahtuu käsittämättömän upeita asioita ja onnenhymyn naamaan lätkäiseviä juttuja, mutta välillä maailmankaikkeus päättää kaataa pyllynpesuvettä litratolkulla niskaan. Mutta paikoilleen ei pidä jäädä makaamaan, vaan pitää uskoa siihen, että paremmat ajat ovat väkisinkin edessä. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani alkaneelle vuodelle on selättää niskaan hönkimään ängennyt pessimistipeikko ja opetella vähän positiivisemmaksi, sillä märehtiminen ei ehkä kuitenkaan vie yhtään mihinkään. Paitsi upottaa jäkisemisen jänkään.

Olen joskus kuullut sanottavan, että unelmistaan täytyy pitää kiinni, sillä jos unelmat kuolevat, elämä on kuin siipirikko lintu, joka ei pysty lentämään. Samankaltainen teema sopii myös positiivisen asenteen opettelemiseen - jos niskaan hönkimään ängennyttä pessimistipeikkoa ei kehota poistumaan kuvioista, tulee elämästä melkoinen ankeutumisen näytös.


Suuri ajattelija ja filosofi Maarit af Kahdeksan-vuodenaikaa on puhunut. 

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Vuosi 2017, tervemenoa

Ja niin on vuosi vaihtunut. Ja niin on ihan pieni tovi edellisestä blogisessiosta vierähtänyt. Ja niin paljon on muutaman kuukauden aikana kaikenlaista sattunut, että aloitan paluuni blogimaailmaan kevyellä vuosikatsauksella, johon pöllin kysymykset törkeästi vimpeliläisen toteemieläimeni eli Marin blogista.



1. Mitä teit vuonna 2017 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Lumikenkäilin Alpeilla ja muutin uusille kulmille. Vedin komeasti lipat pariisilaisessa putiikissa ja piipahdin Provinssissa. Hurahdin ruusukaaliin ja huomasin, että veljelläni on tyylikäs hiuskuontalo. Ehdotin työmaalla roolini muutosta ja jäin odottamaan byrokratian raskaiden rattaiden pyörimistä. Ostin ihan hillittömän värikkäät lenkkarit ja löysin sekä itsestäni että muista ihmisistä uusia piirteitä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En niinkään tee uudenvuodenlupauksia, sillä tavoitteita ja unelmia kohti voi tähdätä vuodenajasta riippumatta. Aloitinkin vuoden aikana ainakin viisitoista kertaa karkkilakon ja päätin fiksata unirytmini kuntoon, mutta epäonnistuin kummassakin suunnitelmassani varsin komeasti.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei. Eräälle suloiselle mäyräkoiramammalle syntyi muutama päivä sitten pieniä pulleroisia pentuja. Lasketaanko se tähän? Ai ei vai?

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä.


5. Missä maissa kävit?
Itävallassa, Ranskassa, Sveamamman maailmassa sekä muutaman kerran Kolarissa - kotikyläni on luonnollisesti laskettavissa omaksi valtakunnakseen.

6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2018, joka ei onnistunut vuonna 2017?
Vuonna 2017 elämäni meni oikeastaan joka ilmansuunnasta käsin katsottuna ihan uusiksi, joten alkavalta vuodelta toivon tasapainoa ja hengähdystauon muutoksille. Tai tietty muutoksia saa tulla ja joissain määrin niitä odotankin malttamattomasti, kunhan ne ovat kivoja ja ilmestyvät sopivaan tahtiin - eihän elämisessä muuten pysy perässä. Sen sijaan, että karma tai jokin muu juttu ohjaisi minun elämääni, haluan ottaa ohjakset elämänhallinnassani ihan itelleni.

 7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017?
Päivä, jolloin saatoin läheiseni viimeiselle matkalleen, ei helposti unohdu mielestä. Vuoden aikana tulleet ikävät uutiset ovat myös kaivautuneet muistilokeroihini.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Oi, olen tänä vuonna saavuttanut paljon merkittäviä asioita! Olen esimerkiksi varmastikin rikkonut henkilökohtaisen kaatumisennätykseni pyllähtämällä pehvalleni ainakin 349532 kertaa. Tietenkin julkisilla paikoilla, sillä pitäähän ilmalennot toteuttaa mahdollisimman monen ihmiskunnan jäsenen läsnäollessa.


9. …ja suurin epäonnistuminen?
Olisin voinut olla parempi tytär, sisko, serkku, ystävä ja kaikkea. Olisin myös ehkä voinut yrittää pitää parempaa huolta ruotsin osaamisestani. 

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Junalippu Kolariin joululomaa viettämään.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Äitini on niin lempeä, kannustava ja rakastava, että hän ansaitsee kaikkein kauneimmat ylistyslaulut osakseen. Muutenkin läheiset ylipäätään ovat ihan käsittämättömän ihanaa porukkaa (kiitos, höpönassukat).


13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta/pahaa mieltä/jotain muuta negatiivista?
Itseriittoiset, turhantärkeät, oman napanöyhtänsä lumoissa elävät ja itsekeskeiset ihmiset ovat kerrassaan tolloja.

 14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokran lisäksi tuhlasin vähäiset roponi kotiseudun suuntaan reissaamiseen. Tässä kohtaa haluan lähettää erittäin hyiset terveiset VR:n suuntaan. Murr.

15. Mistä innostuit eniten?
Terrierin väpättävistä puoliluppakorvista tietenkin!

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2017?
Ehdottomasti Don Huonojen Päivä nousee taas. Kertosäkeen kohta joskus huomaa kompastuneensa ihan vaan omiin jalkoihinsa kuvastaa minua varsin hyvin. Miksi pysytellä pystyssä, jos voi kompastua koipiinsa, rikkoa ties kuinka monet juoksukalsarit ja teuloa polvensa ruville? Tasapainokyvyttömyyteni alkaa olla jo aika surkuhupaisa vitsi lähipiirissäni, mutta kun onhan se nyt ihan mahdotonta olla kompuroimatta. 


17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt

a) onnellisempi vai surullisempi?
Yhtä aikaa onnellisempi ja myös surullisempi. Sekä ilon että surun aiheita mahtuu elon kinttupolulle.

b) lihavampi vai laihempi?
En ole lihavampi. Minulla on vain massankeräyskausi menossa.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi. KIITOS , VR. 

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin voinut kuunnella itseäni vähän paremmin.


19. …entä vähemmän?
valvoa ja vatvoa.

20. Kuinka vietit joulua?
Hangessa. Reilun viikon mittaisen loman aikana ehdin viettää perheeni kanssa laatuaikaa, tehdä lumitöitä kisuratokan kanssa (meinasin kolata koko poropopulaation, mutta mitäpä änkesivät tielleni), syödä rohki hyvin riisipuuroa, lumikenkäillä kuutamon kajossa, ihastella lyhtyjä, möyriä hangessa ja tietenkin hiihtää. Lunta oli enemmän kuin miesmuistiin - vai pitäisikö kirjoittaa, että henkilömuistiin - ja ilmanalat olivat suosiolliset. Oli todella rentouttava ja mukava joulu.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
On montakin tilannetta, joita olen jälkikäteen jossitellut ja miettinyt, että olisin voinut tehdä toisin. Kuten jossakin toisessa kyselyssä olen tainnut sata vuotta sitten todeta, eipä jossittelusta mitään hyödy. Jos asioita on tapahtunut, ne pitää käsitellä ja niiden kanssa täytyy opetella elämään. Loppujen lopuksi vatvomisesta ja jumittamisesta ei jää jäljelle kuin itsesäälissä vellominen ja katkeruus, mikä on pitemmän päälle todella ankeaa touhua sekä oman pääkopan että läheisten hyvinvoinnin kannalta. On täysin sallittua olla joskus surullinen ja syyttää maailmankaikkeutta epäoikeudenmukaisuudesta, mutta jostain pitää osata kaivaa terve asenne ja mennä eteenpäin.

(Noudatan itse filosofiaani aina silloin tällöin.)


22. Rakastuitko vuonna 2017?
Rakastuin musiikkiin, kukkakaalimuussiin sekä villasukkiin.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Aika monta, joskin useimmiten öisin pohtimani jutut pyörivät samojen teemojen ympärillä. Ehe ehe.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Brittidekkareiden lisäksi saatoin ihan pikkuriikkisen koukuttua Masterchef Australiaan, joka on kaunein asia maailmassa, ja laatusarjaan nimeltä Remppa vai muutto.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Vihaaminen on turhaa. En jaksaisi kuluttaa energiaa niin vahvan negatiivisen tunteen vaalimiseen, mutta peijakas sentään, kuinka joissakin tilanteissa vihaan on helppo syyllistyä. Vaikka viha on turhaa, typeristä ihmisistä ei tarvitse eikä pidä tykätä, enkä jatkossakaan aio niin tehdä. Elämä on liian lyhyt typeryyden sietämiseen.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Alkuvuodesta ennätin lukea pottereita ja ties mitä, mutta loppuvuotta kohti aika hupeni aivan ihmeellisesti, enkä saanut luettua oikeastaan muuta kuin työhön liittyvää materiaalia, joka sisällöltään ei välttämättä kovinkaan kiehtovaa ole. Toisaalta antoisista Whatsapp- keskusteluista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjasarjan, joka tursuisi mehukkaita juonenkäänteitä ja vauhdikkaita tilanteita.


27. ...entä musiikillinen löytö?
Goldfrappin Utopia! Upea kappale. Ei tosin sekään ole yhtä upea kuin terrieripapparaisen tyytyväiset murahdukset lenkille lähdettäessä. 

28. Mitä halusit ja sait?
Rohkeutta tehdä päätöksiä.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Tasapainoa ja rauhallista rytmiä. Jännä kyllä en voittanut lotossa, mihin ehkä vaikuttaa se, etten ole täyttänyt ehkä ikinä yhtäkään lottokuponkia.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
En juurikaan katsellut elokuvia, mutta telkkarisarjoja niidenkin edestä. 

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Paiskin töitä ja tarjosin illalla skyr-kakkua.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Ettei olisi tarvinnut sanoa hyvästejä, eikä olisi tarvinnut valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoa.

33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2017?
Tyylitaituruuteni on niin mielettömällä tasolla, että välillä ihmettelen itsekin, miksei minusta ole valjastettu globaalia it-neitosta. Tyyliäni voisi kuvata grungeksi modernilla otteella ja ripauksella ajatonta romantiikkaa. Olen yksinkertaisesti très chic.

Toisin sanoen pukeudun mieluiten kalsareihin, villasukkiin ja lörttöpaitaan. 


35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Tietenkin corgiherra Topista! Corgit ovat suloisia otuksia, ja Topi on poikkeuksellisen kivalta vaikuttava kaveri.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Säväyttämisestä en niinkään tiedä, mutta kansaamme edustavat puolueet ovat kunnostautuneet neroudessa. Maamme sisäpoliittinen tilanne on aika mielenkiintoinen tällä hetkellä, joskin sisäpolitiikka on tietenkin aina varsin mielenkiintoinen temmellyskenttä.

37. Ketä kaipasit?
Kesänkitunturia. Ja äitiä.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Hmm, voidaanko vastaukseksi hyväksyä piparilta maistuvat Domino-keksit?

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2017.
Elämä kantaa.


Kaiken kaikkiaan vuosi 2017 jää henkilökohtaiseen historiaani vuotena, jolloin oikeastaan koko elämisen paletti meni uusiksi. Valonpilkahduksista ja hienoista hetkistä huolimatta kokonaisuutena vuosi oli sen verran ikävien uutisten verhoama, etten jää sitä kaipaamaan.

Mutta pöljän ajanjakson jälkeen suunta on väkisinkin nousujohteinen - tahmaisen vuoden päätyttyä tammikuu on jo tuonut mukanaan todella mielenkiintoisia keskusteluja, suuria oivalluksia, litratolkulla teetä ja uusia ajatuksia. Uskon vakaasti, että negatiivisten juttujen määrä ei ole ehtymätön, vaan jossain vaiheessa koittaa väkisinkin parempi aika.

Millainen vuosi teillä on ollut?