keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Banaaniletut

Tykkään banaanista ja erityisen paljon tykkään lätyistä. Teoriassa kahden herkun, banaanin ja lätyn, yhdistelmä kuulostaa sangen hyvältä, mutta jotain teorian ja käytännön välillä tapahtuu ja lopputulos on lähinnä jotain-vähän-sinne päin. Banaanilättyjä olen kokeillut väkertää useampaan otteeseen, mutten ole ollut kertaakaan vakuuttunut banaanikekosten erinomaisuudesta. Olen testannut jauhottomia (tuloksena kumisia ja kummallisia lättyjä) ja jauhollisia versioita (plääh), mutta sitä oikeaa reseptiä ei ole tullut vastaan. 

Koska banaanilättyset ovat suoranaista terveellisyysruokaa ja haluaisin niistä tykätä, olen halunnut antaa niille mahdollisuuden päästä osaksi elämääni. Vatsani on aina myötämielinen saamaan hyvää sisältöä elämäänsä.
Noh, tuumasta toimeen ja lätty lätisemään, totesin, ja kaivoin taikinakulhon kaapista. Ja kohta naaman edessä oli kasa lättyjä, jotka maistuivat jopa ihan siedettäviltä.


Banaanilätyt

1 banaani
2 kananmunaa
1,5 dl mantelijauhetta
1,5 tl kanelia
ripaus inkivääriä
1 dl mantelimaitoa
öljyä paistamiseen

Banaani mörssätään haarukalla mössöksi kulhossa ja kananmunat sekoitetaan banaanien joukkoon. Kulhoon lisätään kuivat aineet ja viimeiseksi maito. Sitten vaan sekoitetaan kaikki ainekset sekaisin, ja taikinan annetaan turvota noin vartin.

Lättysten paistossa ei kannata kuhnailla, varsinkin jos tekee pieniä plänttejä. Lättyjä paistetaan mieluummin miedolla lämmöllä kuin tulikuumana hehkuvalla hellalla sen verran, että ne ehtivät saada kullanruskean pinnan.


Lettuset lienevät parhaimmillaan esimerkiksi maapähkinävoin kruunaamina, jätskivuoren piilottamina tai vaikkapa vaahterasiirapilla kuorrutettuina, mutta omalle lautaselleni päätyi vähän marjoja. Tietenkin valmiiden lättyjen kaverina voi tarjoilla vaikkapa suklaa- tai kinuskikastiketta tai hedelmäsalaattia - olen joskus maustanut myös luonnonjogurtin kanelilla ja lorauttanut sitä lättyjen päälle. 

Ihan kelvollisia lätyt olivat, mutta täytyy sanoa, että koostumukseltaan lätyt eivät yllä peruslättyjen tasolle - jotain omituista banaanijutuissa edelleen mielestäni on. Tykkään banaanista ja erityisesti tykkään lätyistä, mutta ehkä tykkään niistä eniten erikseen. Toki jatkossakin herkkuhampaan kolottaessa saatan pistää pannun kuumaksi ja väkertää banaanilättyjä tai suosiolla elämän eliksiiriä eli vohveleita.

Jos jollakulla on takataskussa ihan loistavien banaanilettujen ohje, olen pelkkänä korvana ja otan vinkkejä mielelläni vastaan!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kolme hyvää asiaa

Sanniksen blogista löytyi kiva postausidea: hän poimi kolme hyvää asiaa elämästä. Tästä innostuneena päätin törkeästi pölliä idean ja niin ikään listata mukavia asioita leppoisan sunnuntain kunniaksi. 


Kolme hyvää asiaa päivässäni

Hyvä ja hikinen aamutreeni. Olen ehdottomasti aamuliikkuja - ihailen ihmisiä, jotka pystyvät työpäivän päätteeksi hiippailemaan salille, mutta itse olen vähän kuin animaagi ja muutun illan tullen lahnaksi. Kun hiki virtaa aamutuimaan, saa koko päiväksi mukavasti energiaa, ja vaikkei illlasta jaksaisikaan lähteä painelemaan lenkille, on jo liikuntaosio suoritettu. Ja toisaalta onhan se ny kiva juttu, että heti aamusta on hehkeimmillään, kun couperosa ja hikikarpalot ottavat naamasta vallan. 

Toinen miellyttävä seikka päivässäni on tietysti olympialaiset. Pitäähän nyt oman liikunnan vastapainoksi myös huolehtia sohvan ikävästä ihmisen luo ja lämmittää sitä! Kohta onkin aika seurata Norjan mitalitilaston karttumista hiihdossa ja katsoa Kimmo Timosta Suomen ja Ruotsin välistä kiekkotaistoa. Koska pirtissäni ei ole telkkaria, olen kutsunut itseni kaverin luokse kylään - onneksi siis on olemassa telkkarillisia penkkiurheiluihmisiä ja myös Yle Puhe, jotta miesten kiekkomatsit eivät jää kokematta.

Voidaanko tämän päivän hyväksi puoleksi laskea eilinen reissu mäyräkoirapentujen luokse? Kävin paijaamassa noin kuukauden ikäisiksi ehtineitä mäykkypulleroita - voi luoja, kuinka sydämeni oli pakahtua pulleiden pentumassujen vallatessa näkökenttäni sekä pienten möllyköiden vinkuessa, tapittaessa ruskeilla silmillään ja köpötellessä pikkuruisilla töppötassuillaan syliini. On aika absurdi tilanne, kun pulleroisten nakkipentujen muodostama armada hyökkää yhtä aikaa vaatimaan massurapsutuksia. 



Kolme hyvää asiaa minussa

Ai saako tässä kohtaa oikein luvan kanssa kehua itseään? No täältä pesee!

Olen ensinnäkin varsin huumorintajuinen ja sulostutan ympäristöäni kekseliäillä ja sangen lennokkailla letkautuksillani.

Liikunta on minulle henkireikä ja tärkein harrastus, ja olenkin hätkähdyttävän taitava ja erittäin sulavaliikkeinen. Tanssiessani muistutan talviunilta herännyttä karhua, ja koordinaatiokykyni on yhtä hyvällä tasolla kuin hietikkoon päätyneellä ahvenella.

Muistini kyky elää irrallista, täysin tahdostani riippumatonta elämää kehossani, on riemastuttavan harvinaislaatuinen ilmiö. Muistan esimerkiksi ihka ensimmäisen koulureppuni (siinä oli hieno norsu), Nylon Beatin sanoituksia ja mummolani puhelinnumeron, jota ei ole ollut olemassa kahteenkymmeneen vuoteen. Sen sijaan en yleensä muista, mikä päivä on menossa.


Kolme hyvää asiaa elämässäni

Asun valtiossa, jossa minulla on vapaus päättää omista asioistani, eikä minun tarvitse pelätä esimerkiksi ulkona liikkumista tai itsekseni asumista. Minulla on mahdollisuus valita vapaasti valita koulutukseni, asuinsijani ja lempikarkkini lähikaupan karkkiosastolta.  
 
Minun ei tarvitse matkustaa Intiaan hakemaan mielenrauhaa, vaan saavutan sen tarpomalla lähivaaroissa kotiseudullani. (Tosin samalla summalla, jonka VR:lle joutuu reissun yhteydessä pulittamaan, pääsisi varmasti Goalle, mutta se on eri juttu se.) 

Aika moni on varmasti sitä mieltä, että oma äiti on paras äiti, ja minullakin on maailman ihanin äiti. Ylistän äitiäni noin joka toisessa postauksessani, mutta hän on minulle todella tärkeä ihminen. Hän kannustaa, neuvoo ja kuuntelee, ja lisäksi hänellä on taito tehdä pehmeimmät villasukat ja vähän omituinen huumorintaju.



Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Tälle vuodelle on luvassa kivoja reissuja. Enimmäkseen suuntaan tietenkin kotikonnuilleni, mutta mahdollisesti kotimaan rajojen ulkopuolellakin tulee piipahdettua. Kotimaan matkailu on arvokasta - miksi paeta jatkuvasti mahdollisimman kauas, jos kotimaassakin on henkeäsalpaavan kauniita maisemia?

Olen innostunut pienen luovuustulpasta seuranneen tauon jälkeen kokkailuhommista ja ruvennut rohkeasti kehittelemään erilaisia viritelmiä. Jotkut kokeiluistani ovat vähän turhan outoja, mutta aina pitää testata voidakseen hehkua onnistumisen gloriassa. Keittiössä ego on i-s-o. 

Olen oivaltanut, että realismi on hyvä ilmiö, mutta negatiivisuus on pöljää. Tässä on vielä roimasti työstämistä, mutta eteenpäin on suunta.


Kolme hyvää asiaa blogissani

Blogini kautta olen tutustunut kivoihin ihmisiin ja oivaltanut uusia ajatuksia - vuorovaikutus ja samanhenkisten ihmisten kanssa jutustelu ovat blogin pitämisen plussapuolia. 

Blogissani voin vuodattaa luontoon liittyviä ajatuksiani, hehkuttaa kolarilaisia maisemia ja höpistä taianomaisen kauniista metsiköistä, joissa varmasti asuu menninkäisiä. 

Blogi on eräänlainen päiväkirja, johon voi rustata sattumuksia. Muistini omaperäisyyteen viitaten moni tapahtuma saattaisi mennä hukkaan tärkeämmän tiedon, kuten ysärimusiikkitietämyksen, viedessä muistikapasiteetista tilaa. 


Mitä hyvää teidän sunnuntaihinne kuuluu? 

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pinaattipesto eli pinaatti-avokadotahna


Välillä saan keittiössä häärätessäni todellisia neronleimauspuuskia. Usko omiin kykyihini on köksäpuuhissa lähes rajaton,  ja mielikuvissani olen oman elämäni huippukokki, joka osaa luovasti viritellä uskomattoman herkullisia, mielikuvituksellisia ja näyttäviä ateriakokonaisuuksia. Filosofiani ruoanlaitossa on, ettei reseptejä suinkaan tarvitse noudattaa - olenhan huikaisevan lahjakas soveltamaan. 

Vaikka olen luonnollisesti ylitsepääsemättömän nokkela kokkaaja, toisinaan egoni kokee pienen kolauksen ruokaviritelmieni mentyä pikemminkin päin mettää kuin maaliin. Epäonnistumisista ei kuitenkaan tässä kohtaa ole tarkoitus puhua. Eikä epäonnistumisia tietenkään keittiössäni ikinä koskaan milloinkaan tapahdu.

Illat ovat varsin otollista aikaa huikaisevan neronleimauspuuskan huipentumiseen. Eräänä iltana, kun olin tyhjentänyt varastostani viimeisen pestopurnukan, iski puuskahuuma ja päätin väsätä mössöä lisää. Pesto näet kuuluu olennaisesti jääkaappini varustukseen, sillä elämä ilman vihreää mönjää on kuin suklaarasia, josta parhaimmat suklaat on jo napsaistu ja tilalle on jäänyt vain surullinen ja pahalta maistuva marmeladiklöntti. Basilikaa ei varastossa ollut, mutta kaappien kätköistä löytyi pinaattia, kurpitsansiemeniä, sitruuna, neitsytoliiviöljyä ja avokadoa. Tuumasin, että moisilla aineksilla varmasti saa maittavan epäpeston kasaan.

Siitä se ajatus sitten hiljalleen muotoutui, ja niinpä virutin pinaatinlehdet, nostin tavarat pöydälle ja otin aineksista kuvan. Varoitus juonenpaljastuksista: lopputuloksesta tuli vallan mainio (leijun vieäkin onnistumiskuplassa). Eipä sillä, että olisin epäonnistuneista mössöistä rohjennut blogitekstiä raapustaa.


Pinaatti-avokadotahna

150 g tuoreita pinaatin lehtiä
2 kypsää avokadoa
1 - 1,5 dl (oliivi)öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 dl kurpitsansiemeniä
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus pippurisekoitusta

Kurpitsansiemeniä paahdetaan aivan lyhkäinen hetki pannulla ja niiden annetaan vetäytyä pienen tuokion ajan. Avokadot puolitetaan ja sisukset kipataan kulhoon. Mukaan heitetään virutetut pinaatinlehdet, silputut valkosipulinkynnet, oliiviöljy sekä mausteet. Lopuksi myös kurpitsansiemenet lisätään kipposeen, ja kaikki ainekset survaistaan sekaisin sauva- tai tehosekoittimella huolellisesti läpi. Valmis seos on tasainen ja kauniin vihreä töhnö.


Sitten vaan herkuttelemaan! Toki tahnan voi tunkea lasipurkkiin ja pistää jääkaappiin odottamaan syömistä - herkku säilyy hyvänä viileässä muutaman päivän, enintään noin viikon.

Tahna on herkullinen leivän tai vaikkapa näkkärin päällä, mutta sitä kannattaa hyödyntää myös pasta-annoksen väripiristyksenä tai vaikkapa juuresdippinä. Maultaan pinaatti-avokadomömmö on raikas, ja suosikkimausteita lisäilemällä saa sävyä herkutteluelämykseen. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla sitruunan sijaan limeä, ja muiden siementen tai pähkinöiden lisääminen mössöön voisi toimia.

Tähän päättyy tahnakauden toinen osa. Ensimmäisen linssipitoisen tahnaosan pääsee lukaisemaan täältä

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Helmikuun ensimmäinen viikko

Se olisi  sitten taas yksi viikko paketissa.

Tällä viikolla minulla on ollut karvainen hoidokki seuranani, joten viikko on vierähtänyt mukavasti popcornilta tuoksuvia tassuja haistellen, puoliluppakorvia läpsyttäen ja maailman suloisinta massua rapsuttaen. Onni on yhtä kuin aamulla tyytyväisenä maiskutteleva pappahurtta, joka tuijottaa ruskeilla silmillään niin herttaisesti, että sydän pakahtuu lämmöstä. Koirat ja erityisesti vanhat terrieriherrat ovat kivoja otuksia.

Olen nauttinut pakkasesta. Tänä vuonna en ole hirveästi pyöräillyt töihin, vaan olen vähän vahingossa alkanut nauttia rennosta kävelystä sorvin ääreen ja takaisin. Talvipyöräily on edelleenkin mielestäni loistavaa puuhaa, mutta reitilläni on sen verran liukasta, että kävely on kaltaiselleni ammattilaiskolholle turvallisempi vaihtoehto. Toisaalta täytyy todeta, että kävelyssä on jopa oma hohtonsa - pyöräillessä pääsee nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen, mutta kävellessä ehtii rauhoittua ja kuunnella hyvää musiikkia. Ja mikä parasta, aivot saavat happea. Kun nököttää päivän sisätiloissa, keho suorastaan huutaa ulkoilua, joten hyötyliikunta on erinomainen tapa saada päivään sekä ruhon liikuttamista että virkistystä aivoille.



Yksi viikon kohokohdista on tietenkin olympialaisten käynnistyminen. Meinasi käydä köpelösti, ja meinasin unohtaa täydellisesti koko kisahuuman, mutta onneksi olen päässyt maailmankartalle mukaan ja ruvennut viettämään rankkaa penkkiurheilijan arkea. Tästedes kaikki lenkkipuuhat, tapaamiset ja menot täytyy luonnollisesti sovittaa olympialaisten mukaan.

Eniten olen tänä vuonna odottanut hiihtoa ja jääkiekkoa - yllätys! Olympialaisten aikaan myös muutoin uinuva curling-nörttini syttyy liekkeihin, sillä on jotain hyvin kierolla tavalla kiehtovaa katsella pikeepaidat päällään luutaa heiluttavia ihmisiä, jotka epämääräistä kivimöhkälettä siirrellessään liukuvat niin sulavasti, ettei lonkankoukistajien liikkuvuudessa ole moittimista.

Lauantaina hiihtopuolella kisat käynnistyivät mallikkaasti suomalaisnäkökulmasta tarkasteltuna - Pärmäkosken pronssi ilahdutti penkkiurheilijaa, mutta niin teki myös melkein suomalaisen Charlotte Kallan voitto. Eikä maailmani romahda, vaikka hopeasijan meni Pärmäkosken edelle ehtineelle norjalaisurheilijjalle. Hänellä on nimittäin uskomattoman upea ja tyylikäs etunimi.


Samaisena päivänä innostuin väkertämään punajuurimollukoista vähän sitä sun tätä. Haluan mieluusti varata jokaiseen viikkoon päivän, jolloin kokkailen jonkinlaista ruokaa pakasteeseen pahan päivän varalle. Tämän viikon teema oli siis punajuuri, josta väsäsin muun muassa pihvejä ja  pähkinäisiä välipalapatukoita, jotka maistuivat ihan hyviltä, vaikka kuulostavat ehkä omituisimmalta pöperöltä koskaan. Ohjeena käytin lähinnä improvisaatiota ja seikkailumieltä, mutta välillä on tyydyttävää söheltää keittiössä ilman sääntöjä ja heittäytyä hitusen lapseksi.

Tälle päivälle suunnitelmissa on olympiahuuman ohella urheilla, rentoutua luonnonhelmassa, syödä hyvää pöperöä ja valmistautua uuteen alkavaan viikkoon. Kuvat ovat muuten perua viime viikkoiselta reissulta Katariinanlaaksoon, mutta luminen maisema ja jäätynyt kirsuparta voisivat kuvata osuvasti myös kuluvan viikon tapahtumia.

Onko olympiakuume päässyt jylläämään teidän pirteissänne?

torstai 8. helmikuuta 2018

Avokado-linssilevite leivän päälle


Minulla on varsin tahnainen kausi elämässäni menossa. Kaikki lähti siitä, että halusin leivän päälle jotain muuta kuin juustoa ja sattumanvaraisen kasvisläjän. Näinä hiilihydraattikammon ja toisaalta proteiinivillityksen valtaamina aikoina voisin paasata leivän (kohtuullisen) syömisen puolesta loputtomiin, sillä kuitupitoinen leipä on varsin hyvä ja ravitseva välipala. Uskon vakaasti vanhaan ajatukseen, jonka mukaan leipä ei sinänsä ole ihmiselle epäterveellistä mussutettavaa, mutta leivän ja myös täytteiden laatu ratkaisevat. Leipä ei tietenkään korvaa kunnon ateriaa (köh, terveiset eräälle leivän suurkuluttajalle), mutta se on mainio ravintokuidun lähde.

Paluu itse aiheeseen. Halusin kehitellä ruisleivän päälle jotain ravinteikasta, herkullista ja helppoa, joten tein selvityksen ruokavarastooni ja aloin huntsia, mitkä ainekset voisivat toimia yksiin. Kuiva-ainekaapista löytyi linssipaketti, siemensekoitusta, öljyä ja mausteita. Pöydällä nökötti vähän nuutunut ja ylikypsäksi ehtinyt avokado.

Tuumasin, ettei auttanut muu kuin kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Koska rohkea rokan syö ja keittiössä mielikuvitus puhkeaa rehottamaan kuin nätti basilikanippu konsanaan, innostuin survomaan kulhoon vähän sitä sun tätä.


Avokado-linssitahna

1 kypsä avokado
2 dl kypsiä linssejä (linssit kypsennetään linssipaketin ohjeiden mukaisesti, mutta toki voi käyttää myös valmiiksi keitettyjä linssejä)
2 valkosipulinkynttä
reilu1 dl siemensekoitusta
ruokalusikallinen oliiviöljyä
ripaus pippurisekoitusta
(ihan pieni hyppysellinen timjamia tai muuta kivaa maustetta)
puolikkaan sitruunan mehu


Avokadon sisus puserretaan kippoon, ja avokadon seuraksi lisätään kypsäksi keitetyt ja jäähtyneet linssit. Siemensekoitus huljautetaan kyytiin ja sekoitetaan sauva- tai tehosekoittimella tasaiseksi mössöksi. Kulhoon nakataan pieneksi silputut valkosipulinkynnet, öljyloraus, kokin himoitsemat mausteet sekä sitruunanmehu. Lopuksi lopuksi koko satsi pistetään kokin valitsemalla härvelillä sekaisin. Itse tykkään jättää mössöön vähän purutuntumaa, enkä niuhota survomisen suhteen.

Tahnaan kannattaa rohkeasti testata mausteita, joihin on itse mieltynyt. Mössö on varsin mainio levite leivän päälle - itse valitsen mahdollisimman tumman leivän, jonka päälle ensin levitän avokado-linssitahnan, nakkaan mukaan kourallisen pinaatinlehtiä ja lopuksi tomaattia tai paprikaa. Valmiista tahnasta saa leivän päälle levitettyä ainakin kuusi erittäin runsasta leviteannosta, ja tahna säilyy (lasipurkissa) muutaman päivän jääkaapissa.

Lopputulos näyttää jokseenkin epäilyttävältä, mutta mössö toimii levitteenä leivän päälle, ja miksei sitä voisi hyödyntää esimerkiksi pastatöhnönä sekä juuresten ja kasvisten dippinä tai kastikkeena.

Mitä te, ihmiset, laitatte leivän päälle?

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tammikuun tapahtumia


Minulla on ollut tapana koostaa viikona aikana kertyneet jutut yhdeksi postaukseksi ja makustella arkea sunnuntaisin. Tällä kertaa sunnuntaisen sepustuksen aiheena ei ole niinkään yksittäinen viikko, vaan vuoden ensimmäisen kuukauden tapahtumien kertaus.

Yleensä tammikuut menevät lähinnä Turun pimeyttä vastaan taistellen, mutta tänä vuonna on ollut ihan hyvä fiilis aloittaa uusi vuosi. Turussa on jopa lunta ollut havaittavissa - kuinka paljon energiaa ihminen voikaan saada ohkaisestakin lumikerroksesta! Huurrepeitteen saaneet puut tuovat pehmeyttä maisemaan, ja taivaalla hehkuvat hennot pastellisävyt hurmaavat kauneudellaan. Talvi voisi minun puolestani jatkua Turussa mieluusti huhtikuuhun asti, enkä lainkaan pistäisi pahakseni, vaikka lunta tupruttaisi huomattavasti lisää. On niin kaunista, kun maa hohtaa valkeana. Sitä paitsi lumi tuo pimeyteen kirkkautta ja valoa, jotka tekevät mielelle ihmeitä.


Tammikuu lähti mukavasti ryminällä liikkeelle, ja sama tahti jatkui kolmekymmentäyksi päivää.  Jottei totuus pääsisi unohtumaan, ahterini on toki ollut varsin monen tunnin ajan liimaantuneena työmaalle raahaamani tasapainotyynyn päällä. Töissä on ollut ihan älytön häslinki päällä, mutta muutenkin on ollut kalenterissa jos vaikka minkälaista ohjelmaa. On ollut kaveritärskyjä, kahvitteluhetkiä, rentoja kokkailuyrityksiä, lukutuokioita, jäätilanteen tutkimista Ruissalossa ja tulevan pohtimista. Olen luonnollisesti tunkenut mahdollisimman paljon urheilullisia aktiviteetteja kalenteriini ja nauttinut hyötyliikunnasta. On piisannut huikeita keskusteluja, villejä pohdintoja ja työasioiden huntsimista.

Olen hurahtanut oman kalenterin väkertämiseen ja alkanut rustata konkreettisia tavoitteita sekä viikkokohtaisesti että koko vuodelle. Olen ollut aina sitä mieltä, että unelmointi on erittäin tärkeää eikä siitä ole luopuminen, mutta välillä tuppaa unohtumaan, että unelmia kohti voisi pyrkiäkin muutenkin kuin unimaailmassa. Konkretisoitumatta jäävän unelmoinnin sijaan voi pienin askelin edetä kohti tavoitteitaan - olen huomannut, että niinkin pieni ja yksinkertainen juttu kuin unelmien rustaaminen kirjalliseen muotoon auttaa jäsentämään tulevaan kohdistuvia ajatuksia. 


Yksi tammikuun hauskimmista tapahtumista oli Biodellyn, turkulaisen luonnonkosmetiikkaan erikoistuneen putiikin, tiloissa järjestetty kiva luonnonkosmetiikkailta. Läksin illanviettoon Marin peesissä, ja hyvä niin - paikalla oli kiehtovia ihmisiä, ja tietenkin tarjolla oli rutkasti tietoa luonnonkosmetiikasta. Mikäpäs oli erilaisia tuotteita tutkiessa ja Marin jutuille hihitellessä - tyyppi muun muassa selvitti, kuinka oli luullut Asikaista mieheksi, ja Salamatkustajan kanssa puhuimme porukalla poroista. Oli mukava ilta!

Toinen sydänkuvat silmiini lisännyt tapahtuma oli Bloodred Hourglassin loistava keikka Gongissa. Olen häpeäkseni tiennyt koko bändin olemassaolosta vasta kuukauden päivät, mutta metallin ystäville tiedoksi, että reipasta ja iloista rytmimusiikkia soittava Bloodred Hourglass on oikein mukava tuttavuus. Kannattaa käydä bändin keikalla!

Jossain kohtaa viime vuonna repäisin ja innostuin liittymään vuosien jahkaamisen jälkeen Instagramiin. Aikansa otti juntilla päästä jyvälle koko konseptista, mutta sittemmin olen oivaltanut, kuinka hauska systeemi onkaan kyseessä. Jos siis mettä- ja poropainotteinen kuvapläjäys kiinnostaa, minut löytää nimellä @mmasrit kuvamaailman syövereistä. Varautukaa upeuteen!

Kuinka tammikuu on lähtenyt teillä käyntiin?